Yliö: On vaikea ymmärtää sitä vieroksuntaa, jolla suomalaiset viranomaiset suhtautuvat kansainvälisiin lukiolaisiin

Lukion oppilaita. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää

Valtiovarainministeri Riikka Purra totesi Lapin Kansan haastattelussa 8.2., ettei pienten kuntien pidä tekohengittää lukioita ulkomaisia oppilaita houkuttelemalla. Hän toisti näkemyksen myös STT:n haastattelussa 15.2.

Purra on havainnut, että ”esimerkiksi itäisessä Lapissa ja muualla Suomen itärajalla” on lukioita, joihin on otettu oppilaita ulkomailta. Tämä sinänsä kapea maantieteellinen näkökulma on nostanut itäisen Lapin kunnanjohtajat julkisuudessa takajaloilleen.

Todellisuudessa näitä muun muassa Vietnamista ja Myanmarista saapuneita nuoria on jo peruuttamaton määrä: noin 600, lähes sadassa lukiossa ja pääosin jossain aivan muualla kuin itäisessä Lapissa. Kaikki opiskelevat suomeksi tai ruotsiksi.

Ensimmäiset kymmenkunta kirjoittivat ylioppilaiksi keväällä 2024 ja ovat jo siirtyneet suomalaisiin korkeakouluihin. Kuluvana keväänä 2025 kirjoittavia on noin 100 ja keväällä 2026 lähes 200.

Sallan lukion 18 vuoden kokemuksen mukaan yli 80 prosenttia kansainvälisistä opiskelijoista jää Suomeen opiskelemaan ja töihin. Suomeksi tai ruotsiksi lukion tai korkeakoulun käyneet kiinnittyvät Suomeen aivan eri tavalla kuin englanniksi opiskelevat.

Kantasuomalaisen nuoren kasvattaminen syntymästä 16 vuoden ikään maksaa erään laskelman mukaan yhteiskunnalle yli 250 000 euroa. On huima ajatus, että jokainen lukiotaan aloittava kansainvälinen opiskelija tuo tällaisen summan mukanaan talousvaikeuksissa kamppailevaan Suomeen.

Yhteiskunta maksaa yleisinä valtionosuuksina kolmesta lukiovuodesta opiskelijaa kohti runsaat 25 000 euroa.

Paitsi talousvajetta, kansainväliset opiskelijat korvaavat myös Suomeen syntymättä jääviä lapsia. Tällä hetkellä syntyy vuositasolla noin 11 000 lasta vähemmän kuin 2010-luvun vaihteessa.

Kansainväliset opiskelijat paikkaavat myös osaajavajetta: muun muassa Teknologiateollisuus on arvioinut tarvitsevansa seuraavien 10 vuoden aikana noin 130 000 uutta osaajaa. Mikäli kansainvälinen opiskelija suuntautuu hoitoalalle tai lääketieteeseen, hän täydentää siellä Purran puolueen peräänkuuluttamaa kotoisia kieliä hallitsevaa henkilökuntaa.

Kaakkois-Aasiassa, esimerkiksi Vietnamissa, on yleistä, että pitkän koulupäivän jälkeen jatketaan maksetulla lisäopetuksella myöhäiseen iltaan asti. Noin 80 prosenttia nuorista käy kalliissa yksityisissä kouluissa.

Tavallisen suomalaisen on mahdoton käsittää sitä muutosta, jonka nuoret kokevat siirryttyään tästä kilpailumaailmasta suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Monet nuorista ovat Suomen opintojensa alettua ihastelleet, kuinka Suomessa opettajalta voi kysyä asioita ja kuinka opettaja omistaa aikaansa yksittäisiin opiskelijoihin.

Kaakkois-Aasiassa on aivan tavallista, että lapsille yritetään hankkia hyvä koulutus ulkomailta. Esimerkiksi Kanadan eri oppilaitoksissa oli vuonna 2018 yli 700 000 kansainvälistä opiskelijaa. Uudessa Seelannissa kansainvälisiä opiskelijoita on yli 3 prosenttia väkiluvusta. Suomen vastaava osuus on noin 0,3 prosenttia.

Opiskeleminen kotimaan ulkopuolella yksin, ilman perhettä, on tavallista ja siihen on totuttu. Nuorten vanhemmat maksavat lastensa asumisen ja elämisen ulkomailla.

Toisin kuin Purran näkemässä maahanmuutossa, nämä vanhemmat eivät muuta Suomeen lastensa perässä. Heidän ei tarvitse.

On vaikea ymmärtää sitä vieroksuntaa, jolla suomalaiset viranomaiset – jopa opetus- ja kulttuuriministeriö – suhtautuvat kansainvälisiin lukiolaisiin. Olisiko syynä se, että koko hankkeen on kehittänyt sama mies, joka on ollut mukana nostamassa Angry Birdsin ja Slushin maailmanmaineeseen.

Jos perussuomalainen nostalginen haave valkoisesta Suomesta toteutuisi, maamme kuihtuisi väestöltään. Kärjellään seisova väestöpyramidimme kaipaa kipeästi vahvistusta nuorten ikäluokkiin.

Kansainväliset lukiolaiset ovat ideaaliratkaisu tähän tilanteeseen. He solahtavat 15–16-vuotiaina suomen- tai ruotsinkielen taitoisina osaksi maamme koulutusjärjestelmää. Vaatimus ennestään täysin oudon kielen opiskelemisesta toimii tahtomattaankin laatukriteerinä.

Lähes kaikki kertovat haluavansa jatkaa suomalaisissa korkeakouluissa. Monet haluaisivat lisäksi suorittaa asevelvollisuuden Suomessa. Siihen he tarvitsisivat Suomen kansalaisuuden. Paras vaihtoehto olisikin antaa suomalaisen lukion läpi ponnistelleille kansalaisoikeudet ylioppilaslahjaksi.

Saisiko veikata, että suhtautuminen kansainvälisiin lukiolaisiin on kuin taannoinen Nato-optio. Ensin kaikki ovat vastaan ja sitten yhdessä yössä kaikki muuttuu. Silmät avautuvat ja asiat nähdään uudella tavalla.

Jukka O. Mattila

puheenjohtaja

Suomen Lähilukioyhdistys ry