Keitä kuuntelit, Heimo Linna?
Tässä osastossa julkaistiin Heimo Linnan kirjoitus (MT 16.2.), jossa hän muun muassa kertoo tosiasian olevan, että Lapin sodan jälkeen sotaveteraaneja alettiin pitää rikollisina. Edelleen hän kertoo, että hallituksen esitettyä ensi kertaa kuntoutusmäärärahaa sotaveteraaneille asian lähetekeskustelussa eduskunnassa kuului ääniä: ”Miksi menitte!”.
Kun kysymyksessä on arvostetun sotaveteraanin ja ministerin arvostetussa lehdessä lausuma asia, kysyn seuraavaa:
Miten ilmeni, että sotaveteraaneja alettiin Lapin sodan jälkeen pitää rikollisina? Suomihan oli oikeusvaltio tuolloinkin, kiitos veteraanien ja kotirintaman uhrauksien.
Käsitykseni mukaan poliisi otti rikollisia kiinni, oikeuslaitos käsitteli syytteitä ja tuomitsi.
Veteraaneja oli niin paljon, että varmasti useampiakin otettiin kiinni, jos heitä kerran rikollisina pidettiin. Onko kiinniotoista ja tuomioista näyttöä?
Edelleen, ketkä eduskunnan lähetekeskustelussa 1960-luvulla sanoivat ”miksi menitte?”
Kun Linna kertoo voivansa asian todistaa, pitää nimetkin muistaa – tai vähintään eduskuntaryhmät, mistä veteraaneja halventavat puheet tulivat.
Kysyn näitä siksi, että Linnan maininnat jatkuvasti toistuvat veteraanien ja jopa nuorempienkin lausumissa, mutta vielä en, edes veteraanijärjestöltä julkisesti kysyttyänikään, ole saanut minkäänlaista vastausta, asian todenperäisyyden vahvistamisesta puhumattakaan.
Erkki Raittila
sotaveteraanin poika
kansanedustaja-sankarivainajan tyttärenpoika
luutnantti res.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
