Teollistamispolitiikan paluu: USA ja EU ottavat mallia 1950-luvun Suomesta
Isot EU-maat ovat jo näyttäneet, että niillä on varaa tukea omaa teollisuuttaan miljardeilla, Kiinasta ja USA:sta puhumattakaan. Nyt ajatellaan, etteivät Suomen rahkeet riitä, vaikka aiemmin tosi köyhästä Suomesta onnistuttiin rakentamaan valtion teollistamispolitiikan avulla moderni teollisuusmaa.
Vanhoista valtionyhtiöistä on osaksi yksityistetty muu muassa Neste, Fortum ja Sonera, joka on nykyisin Telia. Kuva: Matti Immonen / Neste, Fortum, Wikimedia commons, koonnut: Aatu Jaakkola31.10.202413:45
Maailmantaloudessa ovat kilpailleet Neuvostoliiton synnyn jälkeen kapitalismi ja sosialismi. Kisa oli talouskehityksen kannalta epätasainen ja kapitalistinen järjestelmä oli niskan päällä. Se johti osaltaan Neuvostoliiton romahtamiseen joulukuussa 1991.
Käytännössä jako ei kuitenkaan ole ollut missään täysin mustavalkoinen, vaan oli olemassa talouden kolmas tie eli sekatalousjärjestelmä. Sitä voi kutsua valtion teollistamispolitiikaksi tai valtiokapitalismiksi. Tämä järjestelmä otettiin käyttöön sotien jälkeen myös Suomessa, koska maassa ei ollut yksityisiä pääomia maan teollistamiseksi.
Sekatalousmalli osoittautui kaikilla mittareilla menestykseksi. Suomi nousi muutamassa vuosikymmenessä köyhyydestä maailman kehittyneimpien ja vauraimpien maiden joukkoon. Matka ei ollut tasainen, mutta pahin töyssy tuli 1990-luvun lamassa. Viimeinen niitti järjestelmälle oli Suomen liittyminen Euroopan unioniin. EU:n mielestä valtion tehtävä ei ole sekaantua yritystoimintaa, eikä edes tukea sitä, koska se vääristää kilpailua.
Vihreä siirtymä ja vetytalous ovat Suomelle todellinen mahdollisuus, mutta se edellyttää isoja investointeja. Rahan lisäksi tarvitaan rohkeutta ja osaamista, että jalostusarvo jää Suomeen.
1980-luvulle saakka valtionyhtiöt pysyivät käytännössä valtion täysomistuksessa. Suomalaiset päättäjät ryhtyivät muiden maiden mallin mukaisesti vierastamaan valtionyhtiöitä. Niitä ryhdyttiin yksityistämään. Listalle pääsivät muun muassa Fortum (os. Imatran Voima), Neste, Enso, Outokumpu, Kemira Growhow, Rautaruukki, Valmet ja Sonera (ent. Telecom Finland, os. PostiTele, nyk. Telia) ja Altia (os. Alko, nyk. Anora). Usein homma on mennyt pieleen.
Vieläkin on myytävää, ja myös nykyinen hallitus aikoo myydä valtion omistuksia ja rahoittaa niillä uusia investointeja. Periaatteessa ajatus on kannatettava, mutta uusien investointien pitää olla kannattavampia kuin myytävien. Lisäksi huonosta tavarasta saa huonon hinnan eikä hyvää kannata myydä.
Valtioiden teollistamispolitiikkaa tekee parhaillaan vahvaa paluuta. Yhdysvalloissa valtion on tarkoitus tukea 360 miljardin dollarin IRA-ilmastopaketilla yrityksiä vihreissä investoinneissa. Koska muut eivät noudata EU:n sääntöjä, unioni on löyhentänyt omia valtiontukisäännöksiään. Esimerkiksi Saksa ja Ranska tukevat yksityisiä yrityksiä miljardeilla. Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo, että käytännössä EU:n valtiontukipolitiikassa on siirrytty noin 50 vuotta ajassa taaksepäin (KL 18.1.).
Isot EU-maat ovat jo näyttäneet, että niillä on varaa tukea omaa teollisuuttaan miljardeilla, Kiinasta ja USA:sta puhumattakaan. Nyt ajatellaan, etteivät Suomen rahkeet riitä, vaikka aiemmin tosi köyhästä Suomesta onnistuttiin rakentamaan valtion teollistamispolitiikan avulla moderni teollisuusmaan. Vihreä siirtymä ja vetytalous ovat Suomelle todellinen mahdollisuus, mutta se edellyttää isoja investointeja. Rahan lisäksi tarvitaan rohkeutta ja osaamista, että jalostusarvo jää Suomeen. Tässä on pakko onnistua.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n pääkirjoitustoimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
