Kilpajuoksua luonnon monimuotoisuuden kanssa
14.5.202102:00
Luonnon monimuotoisuuden suojelusta on naamioitu ihmelääke niin yskään kuin maailmanrauhaan. Siltä ainakin vaikuttaa, kun kurkistaa Brysselin neuvottelupöytien suuntaan.
Euroopan komissio julkaisi vuosi sitten EU:n biodiversiteettistrategian osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa. Tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen.
Strategia pohjautuu lähtökohtaisesti ennallistamisen ja suojelualueiden lisäämisen ympärille. Edellä mainitut tavoitteet halutaan saavuttaa suojelemalla 30 prosenttia EU:n maa- ja merialueista sekä saattamalla niistä 10 prosenttia tiukan suojelun piiriin. Tämä tarkoittaisi melko tinkimättömiä linjoja esimerkiksi Suomen metsätalouden sekä turvemaiden ja iki- ja aarniometsien kannalta.
Euroopan parlamentti valmistelee parhaillaan kantaansa ympäristövaliokunnan johdolla. Jäsenmaiden muodostama neuvosto on jo lyönyt lukkoon oman positionsa.
On aivan päivänselvää, että luonnon monimuotoisuus ja sen edistäminen ovat äärimmäisen tärkeitä niin Suomessa, Euroopassa kuin kansainvälisestikin. Biodiversiteettiä täytyy ylläpitää ja edistää sekä korostaa luonnonvarojen kestävän käytön merkitystä.
Monimuotoisella ekosysteemillä on kyky selviytyä paremmin muuttuvista olosuhteista, ja näin myös sen resilienssi vahvistuu.
Myös kestävästi hoidetuilla metsillä on merkittävä rooli luonnon monimuotoisuuden edistämisessä, ja toisaalta taas biodiversiteetin ylläpito on kestävän metsätalouden edellytys.
EU:n tavoitteet ovat siis itsessään kannatettavia, mutta niitä ei pitäisi pyrkiä saavuttamaan hinnalla millä hyvänsä. Jos ryhdytään asettamaan sitovia laillisia suojelu- ja ennallistamistavoitteita ottamatta huomioon jäsenmaiden erityispiirteitä tai kestävyyden taloudellisia ja sosiaalisia näkökulmia, mennään pahasti metsään.
Ennen minkäänlaisten tavoitteiden asettamista olisi tehtävä syväluotaava vaikutustenarviointi. Pohjoisen metsäisiä maita ei voida valjastaa syntipukiksi tai muiden jäsenmaiden ongelmien vastuunkantajiksi eteläisten maiden liidellessä vapaamatkustajina.
Ihanteellisessa maailmassa vastakkainasettelun aika olisi ohi myös biodiversiteettikeskusteluissa. Esimerkiksi metsäluonnon monimuotoisuutta ja siihen liittyviä politiikkatoimia tulisi tarkastella tasapainoisesti kansallisesti ja EU-tasolla. Olisi huomioitava niin ekologinen, sosiaalinen kuin taloudellinen kestävyys kokonaisvaltaisesti.
Suuri ongelma tämänhetkisessä EU:n politiikkakontekstissa on sen ideologinen vihertyminen. Metsistä mitään ymmärtämättömät poliitikot huutavat hoosiannaa luonnonsuojelun nimeen huolimatta faktapohjasta tai puoluekentästä.
Metsien museoimisen markkinointi vaikuttaa olevan nyt trendikästä. Vihreä vyörytys tulvii ovista ja ikkunoista. Nykyinen EU-tason poliittinen todellisuus on valitettava, mutta järjestelmällisellä vaikuttamistyöllä toivon mukaan vielä muutettavissa.
Todellisena haasteena on tasapainon löytäminen ja jäsenmaiden erityispiirteiden huomioiminen. Strategian tavoitteet ovat lähinnä rajoitelähtöisiä, joiden ei voida ajatella tuovan kestäviä ratkaisuja esimerkiksi metsänomistajille pitkällä tähtäimellä. Biotalouden ja kestävän metsänhoidon tärkeää roolia ei tulisi unohtaa myöskään näissä keskusteluissa.
Metsäalan osalta on myös tutkittu, että tiukennetut suojelutavoitteet ja puukäytön merkittävä vähentäminen aiheuttaisivat mitä todennäköisimmin puuntuotannon vuotoilmiön EU:n ulkopuolisiin maihin. Tämä on erittäin paradoksaalista ja huolestuttavaa tarkasteltaessa biodiversiteetin suojelua globaalisti.
Kirjoittaja on europarlamentaarikko (kok.).
Metsien museoimisen markkinointi vaikuttaa olevan nyt trendikästä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
