Kyläläisten tarinat kansiin

Sinikka Hytösen (edessä) luotsaaman kirjaprojektin taustajoukkoihin kuuluivat kirjoittajapiirin vetäjä Marita Kärkkäinen, aviomies Pekka Hytönen sekä lanko Matti Hytönen. Kuva: Jouni Hirn 

Kymmenen vuotta sitten entinen lypsykarjatilan emäntä ja yrittäjä Sinikka Hytönen päätti tallentaa keskisuomalaisen maalaiskylän asukkaiden tarinat jälkipolville.

Hän kiersi jututtamassa ihmisiä ja etsi autioituneiden torppien jälkeläisiä. Arvokasta tietoa löytyi myös vanhoista perunkirjoista, kirjeistä ja valokuvista.

Kyläkirjan tekoon suhtauduttiin pääasiassa hyvin positiivisesti. Suurin osa haastatelluista oli 30- ja 40-luvuilla syntyneitä, joista osalla oli arvokasta perimätietoa. ”Alussa monet vakuuttivat muistamattomuuttaan, mutta kun asioihin paneuduttiin ajan kanssa, muisti alkoi palautua ja antamisen into kasvoi. Monille muisteleminen palautti mieleen jo unohduksissa olleita asioita. Jotkut ottivat vielä jälkikäteen yhteyttä ja toivoivat, että jokin asia saataisiin kirjaan”, Sinikka Hytönen sanoo.

Muistelmia Etu-Ikolassa -kirjassa on 60 tarinaa, jotka etenevät kylätietä pitkin. Matkan varrella vuodatetaan ilon ja surun kyyneleitä.

Suurin osa muistelmista sijoittuu 1950-luvulle, jolloin kylälle rakennettiin rintamamiestaloja ja perheet kasvoivat. Kivisiä peltoja raivattiin käsin ja hevospelillä. Pienviljelijän arkea kuvaillaan seikkaperäisesti.

Eräässä tarinassa naapurin emäntä oli palkattu betonimyllyä pyörittämään, talon 12-vuotias tytär lapioi hiekan ja sementin myllyyn ja isäntä kärräsi kottikärryillä seoksen navetan laipioon.

Hytönen ei ole syntynyt Etu-Ikolassa, vaan avioliitto Pekka Hytösen kanssa toi hänet 40 vuotta sitten Alajärveltä Mäkiahon tilan emännäksi. Hän arvelee, että sen johdosta hänen oli helpompi muodostaa näkökulmia kylän elämästä.

”Haastatellut olivat pääosin ennestään tuttuja, mutta jotkut täysin vieraita. Oli aikamoinen kynnys mennä kysymään, että voinko tulla teille haastattelemaan. Tuntui todella liikuttavalta, että lopulta ystävystyin usean haastateltavan kanssa.”

Kirjan tekijä on saanut koskettavaa palautetta omaisilta. Monet nuoret aikuiset ovat kertoneet, etteivät he ole tienneet ennen kirjaa juuri mitään isovanhemmistaan.

”Jätimme tarkoituksella pois kaikkein ikävimmät asiat, että ne eivät leimaisi koko lähisukua. Tavoitteena oli, että vaikka kyseiset henkilöt tulisivat haudasta katsomaan, niin he olisivat kiitollisia muistelmista.”

Hytönen korostaa, että kirjaa ei olisi syntynyt ilman Leivonmäen kirjoittajapiiristä saatua tukea ja oppia.

Apua antoi myös lankomies Matti Hytönen käydessään läpi satoja valokuvia ja karttoja. Kylällä asunut Liisa Kukkanen työsti kirjan ulkoasun. Myös oma aviomies ja tyttäret olivat suurena tukena.

Kirjoittajapiirin vetäjä Marita Kärkkäinen pitää Hytösen kirjaa hyvänä esimerkkinä kirjoittamista harrastaville. ”Minkä tahansa projektin eteen vaaditaan päätös, ja sitten on ruvettava tekemään. Monet vain haaveilevat ikänsä jostain, kun olisi käärittävä hihat ja ryhdyttävä hommiin.”

”Olen korostanut oppilailleni, että ei kielioppipuolesta kannata välittää. Kyllä aina joku laittaa pilkut ja pisteet paikalleen. Tärkeintä on saada aineisto talteen jälkipolville. Tarinoita ei saisi jättää pölyttymään pöytälaatikkoon”, Kärkkäinen sanoo.

Kirjan tekijät toivovat, että Muistelmia Etu-Ikolasta saisi jatko-osia.

”Tarinoissa ensimmäisiä traktoreita vasta hankittiin maatiloille. Maaseudun työkoneet ansaitsevat uudet tarinat”, Sinikka Hytönen toteaa.