Antakaa hevosten ja hevosväen puhua

Raviväki pohtii Hevosurheilu-lehden (HU) palstoilla isoja. Mikseivät suomalaiset innostu raveista, vaikka lajissa kohtaavat jalo eläin, jännittävä urheilutapahtuma ja vedonlyönti sekä taustalla sitoutuneet hevosihmiset?

Jämähtänyt taantuma, pelaamisen siirtyminen nettiin ja alan pitkittynyt rakennemuutos ovat yhdessä johtaneet pakkotilanteeseen. Tarvitaan sekä uusia katsojia ja lisää peliä että samaan aikaan on karsittava kuluja.

Se on haastava tehtävä kenelle tahansa, ei vähiten sektorille, joka nojaa lujasti vapaaehtoisiin harrastajiin.

Raviurheilun ongelma on sama kuin muissakin urheilulajeissa ja erikoisharrastuksissa. Siihen vihkiytyneet puhuvat tottuneesti toisilleen ammattislangia käyttäen.

Sen maailmaan ei pääse sisään ilman kunnon perehdytystä, vaikka kuinka pitäisi hevosista tai tykkäisi veikata. Tämä on nyt oivallettu vähitellen myös Fintotossa ja raviradoilla. Totomyyntiä harjoittavien kaupan ja kioskien myyjiä on alettu kouluttaa lupaavin tuloksin.

Samanlainen liike on kyettävä tekemään suuren yleisön suuntaan. Lajia pitäisi uskaltaa ”kansanomaistaa” ilman että urheilusta ja vakavasta työstä tulee silkkaa viihdettä.

Television raviohjelmat Ravisuora, Satavarma ja TalkKari veivät viime vuonna kehitystä eteenpäin. Jututettiin ohjastajia, valmentajia ja hoitajia tv-lähetysten perinteistä kaavaa enemmän.

Iso kiitos muutoksesta kuuluu Kari Lähdekorvelle, joka on aiemmin tehnyt ravivalmentajana pitkän työsaran Ruotsin huipulla ja joka koettaa nyt ideoillaan potkia uutta liikettä rakastamaansa elinkeinoon.

Ravien tv-lähetykset siirtyivät vuodenvaihteessa MTV:lle Yleltä. Uuden Ravikunkku-ohjelman tuotannossa yhdistyy mainiosti edellä mainituista ohjelmista sekä urheilu-uutisoinnin että hevosalan osaamista. Edellytyksiä menestykseen siis on.

Koitoskin on kova. Pitäisi houkutella uusia katsojia ja mainostajia ja silti tarjota riittävästi asiaa myös uskollisille kannattajille.

Keskiviikon 2-tuntinen lähetys osoittaa hyviä merkkejä. Raveista ja ravihevosten hoidosta puhutaan sopivan yksinkertaisesti huumoria unohtamatta. Esimerkiksi toissa viikolla käytiin selkeästi läpi hevosen talvikengitystä.

Sen sijaan lauantain lähetys, joka kestää vain tunnin, on herättänyt runsasta kritiikkiä.

Liityn kritisoijiin ainakin osittain. Miksi aliarvioidaan katsojia marssittamalla ruutuun liuta samoja julkisuudesta tuttuja ihmisiä, jotka on jo nähty joka ainoassa viihdeformaatissa?

Lisäksi Fintoton kiiltokuvamaiset mainokset ovat edelleen yhtä kaukana todellisuudesta kuin kotimaisten elintarvikefirmojen maalaisromantiikka.

Miksei uskalleta luottaa hevosten ja niiden taustaväen viehätysvoimaan?

Vuoden parhaiden palkitsemistilaisuus Ravigaala osoitti pari viikkoa sitten, kuinka hurmaavia ja sanavalmiita ihmisiä hevosten kasvattajista, omistajista ja valmennustalleista löytyy. He edustavat sitä oikeaa elämää, ”realitya”, jolla on nostettu katsojien tietoisuuteen monta vähemmän kiinnostavaakin alaa.

Oivasta esimerkistä käy Sumu Sireeni -aasin suosio Facebookissa. Kommenteista voi päätellä, että aasin arkiset sattumukset ja humoristiset havainnot kotinsa eli ravitallin arjesta piristävät ihmisten arkea. Kun pieni aasi ”puhuu”, sitä ei voi olla kuulematta.

Eläimeenhän tämä kaikki lopulta kiteytyy.

Kuten Jokimaan raviradan toiminnanjohtaja Tomi Himanka ehdotti viime viikolla HU:ssa, lauantain Ravikunkussa voitaisiin seurata, mitä yhden hevosen hoitoon ja valmennukseen kuului viikolla.

Raviradoilla suunnitellaan alueellista yhteistyötä, jonka soisi tuovan lisää painotusta myös viestintään. Ainakin osalla radoista on ajatuksissa lisätä omaa tiedottamista, joka tukisi niiden markkinointitempauksia. Se olisi erinomainen asia: mainonta ei riitä vaan tarvitaan myös faktoja ja taustoitusta.

Sanoman perillemenoon on sitä paitsi loistavat edellytykset. Kun suomalaisessa yhteiskunnassa arvot ja harrastukset eriytyvät yhä enemmän toisistaan, hevoset ovat harvinaisuus. Ne yhdistävät yhtä lailla maaseudulla kuin kaupungissa asuvia, vieläpä ilman suuria näkemyseroja.