Koronakriisi herättää paljon kysymyksiä

Ajaessani kohti Uuttamaata poliisi nostaa käden pystyyn pysähtymisen merkiksi. Takanani on mökki, edessä niin sanottu asuinpaikkakuntani. Huomaan, etten ole identifioinut uusimaalaisena.

Mökkeilijöiden toiminta on noussut kiinnostuksen kohteeksi koronakriisissä. Poikkeusolot vaikuttavat muun muassa liikkumisvapauteen. Oikeus elämään painaa liikkumisvapautta enemmän. Uudenmaan raja suljettiin 28.3. Tarkastelen asiaa yksilön toiminnan näkökulmasta. Globaalissa koronakriisissä nämä ovat etuoikeutettuja marginaalimerkintöjä.

Oikeusministeriön kanslia­päällikkö sanoi 23.3., että kesä­asunnoille runsaan tarvike­varaston kanssa menneet voivat olla siellä paremmin eristettynä kuin kaupungissa, ja että hänen ”on mahdotonta ajatella, että tämä olisi näiden tavoitteiden vastaista”.

Tuo looginen toteamus oli itselleni erityisen olennainen halutessani noudattaa lain kirjainta ja henkeä. Muutimme mökille, kakkoskotiin, jossa olemme aiemminkin asuneet noin puolet vuodesta.

Pakkasimme poikkeuksel­lisen paljon: puolen vuoden tavarat, massiiviset ruoka­varastot. Vastassa olivat linnun­laulu, ulkohuussi, pari hiirtä ja tilaa! Asetuimme taloksi ja eristäydyimme, ajatuksena jäädä syksyyn. 25.3. pääministeri kehotti palaamaan Uudelle­maalle. Rajat suljetaan. ”Jokaisella on kuitenkin oikeus palata koti- tai asuinpaikkakunnalleen.”

Tilanteet muuttuvat. Emme tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ehkä osalle mökeillä jo olleista jääminen olisi ollut tavoitteiden saavuttamisen kannalta tehok­kaampaa. Mutta ohjeet on tehtävä massoille. Osalla eivät aiemmatkaan ohjeet menneet riittävästi käytäntöön. Siksikin rajoituksia tiukennettiin.

Miten yksilön toiminta oikeutetaan: ohjeiden noudat­tamisen vai tavoitteiden edistämisen perusteella? Onko oikein valita huonoista vaihtoehdoista oman ymmärryksen mukaan vähiten huono? Saako olla kansalaistottelematon? Onko yksittäisellä kansalaisella kykyä arvioida, miten omaa perhettä parhaiten suojellaan tai yhteisiä tavoitteita parhaiten edistetään?

Itseäni kiinnostaa ilmiössä esimerkin ja mielikuvien voima sekä sosiaalisen paineen vaikutus ihmisten valintoihin. Miten ne vaikuttavat tavoitteiden saavuttamiseen? Miten suhtaudumme toisiimme nyt, entä koronan jälkeen?

Jos tottelee ohjeita, voiko vastuuta ulkoistaa auktoriteetille, vaikka oma järki ja moraali ohjaisivat toimimaan toisin? Sain viestejä, myös sote-alan ammattilaisilta: ”Tietysti jäätte mökille, kun olette ’ajoissa’ sinne menneet. Itse ainakin jään/jäisin.”

Monet eivät aio palata. Eräs sotilastaustainen tuttavani, jolla olettaisi olevan ymmärrystä massojen johtamisesta, ei aio palata. Osa palaa, kun pitäisi lähteä asioille. Toimiiko silloin lähes oikein? Mitä jos sitä ennen kuormittaa mökki­paikkakunnan tehohoitoa saadessaan sydänkohtauksen? Miten hyödytän yhteiskuntaa Uudellamaalla, vai onko ennemminkin tarkasteltava sitä, miten olen vähiten haitaksi toisaalla?

Voisiko vahvin argumentti paluuseen olla esimerkillä johtaminen? Onko parasta osoittaa noudattavansa ohjeita, vaikkei se omalla kohdalla näyttäisi tehokkaimmalta?

Kokonaisuudesta ei tule mitään, jos emme noudata ohjeita. Ohjeita on toteltava, koska yleisellä tasolla on hyvä, että ohjeita noudatetaan. Ehkei yksilön esimerkki näy monelle, mutta yhdelläkin henkilöllä on merkitystä. Näin järkeilen.

Motivaatiota paluuseen saa hakea, kun huomaa, etteivät monet noudata ohjeita. Riskiryhmäläiset ja jopa karanteenissa olevat asioivat kaupassa; toiset vierailevat isovanhemmilla; useat lähtivät pääministerin kehotuksen jälkeen mökille, ”kun vielä ehtivät”.

Mitä merkitystä sillä on toimintani kannalta, miten muut toimivat? Rationaalisesti ajatellen sillä ei pitäisi olla vaikutusta. Usein ajattelemme toimivamme järjellä, mutta perustuvatko suuret päätökset kuitenkin tunteeseen?

Onko paluu lopulta itsekäs teko? Ajatteleeko siinä vapautuvansa toisten paheksunnalta, syyllisyydeltä mökkipaikkakunnan terveydenhuollon mahdolliselta kuormittamiselta ja jopa itsenäisestä kriittisestä ajattelusta? Ajatteleeko silloin kuuluvansa mieluummin paheksujien kuin paheksuttavien joukkoon? Jos palatessaan sairastuisi koronaan, onko perusterveen sekin rooli helpompi sietää kuin se, että ohjeiden vastaisesti toimiessaan välittäisi tartunnan mökkipaikkakunnalla?

Etiikka on enemmän kysymysten kuin vastausten tiedettä. Tärkeämpää kuin vastata on kysyä.

Koronassa riittää kysyttävää ja vastattavaa eri tieteenaloille nyt ja koronan jälkeen. Yksilölle olennainen kysymys saattaa olla, miten tulen toimeen itseni ja omien valintojeni kanssa.

Rajalla poliisi sanoo useimmille tervetuloa ja toivottaa turvallista matkaa.

Kokonaisuudesta ei tule mitään, jos emme noudata ohjeita.