Turveyrittäjien oikeuksista on huolehdittava
Suomen hallituksen ratkaisut energiaturpeen käytön alasajosta johtavat kokonaisen toimialan yrittäjien taloudelliseen katastrofiin. Tästä aiheutuu koko Suomessa tuhansien ihmisten työttömyys. Pahiten nämä päätökset koettelevat kone- ja turveyrittäjiä, joiden usein velkarahalla tehdyt investoinnit menettävät arvonsa. Mukana menevät vakuutena olevat kodit ja muu omaisuus.
Turvealan ihmisistä ei saa tulla sijaiskärsijöitä, kun tavoitellaan kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Heidän tulevaisuudesta ja oikeuksista on myös huolehdittava. Hallitusohjelman mukaan turpeen poltto lämmöksi ja energiaksi halutaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi puolittaa Suomessa vuoteen 2030 mennessä.
Hallitus on antanut ymmärtää, että EU:n niin sanottu oikeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF jakaisi tukea turve- ja koneyrittäjille, mutta näin ei ole. Tätä rahaa ei voida kohdentaa suoraan yrittäjille, vaan ainoastaan muiden EU-tukien tapaan aluetukena. Tämä toimenpide on silmänkääntötemppu ja näin ollen tilastoissa näyttää, että menetykset olisivat tulleet kompensoiduiksi.
Yrittäjien katastrofin välttämiseksi tarvitaan kansallisia toimia. Pääministeri on vaatinut yhteiskuntavastuuta yrityksiltä, jotka ovat joutuneet ajamaan alas kannattamatonta toimintaa. Sopii ihmetellä, missä on nyt hallituksen yhteiskuntavastuu, kun se pakottaa yritykset ajamaan alas toimintansa ja lopettamaan elinkeinon harjoittamisen.
Koska näiden yritysten ahdinko ja toiminnan loppuminen ovat seurausta Suomen hallituksen toimista, vaadimme, että valtion on korvattava menetykset täysimääräisesti. Etelä-Pohjanmaan maakunnan osalta tämä tarkoittaa reilua 200 miljoonaa euroa.
Jesse Luhtala
puheenjohtaja
Jukka Joensuu
varapuheenjohtaja
Kai Pöntinen
taloudenhoitaja
Pohjanmaan Kokoomus ry
Turvetuotanto vaikutti työpaikkoihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
