Aavistushakkuista hyötyy harva

Mielipide

13.12.202101:00

Kolumni

Katja Lamminen

Viestinnässä voi tunnetusti mennä moni asia pieleen. Niin kävi tiedotettaessa meneillään olevasta luonnonsuojelulain uudistuksesta sekä Luontopaneelin ehdotuksesta vanhojen metsien suojelemiseksi.

Moni metsänomistaja säikähti, että kaikki vanhat metsät suojellaan omistuspohjasta välittämättä "än yy tee nyt". Somessa supistaan aavistushakkuista. Kaikki sileäksi ennen kuin vihreät tulevat ja pakkosuojelevat.

Pakkosuojelun aika on kuitenkin auttamattomasti ohi, eikä paluuta Natura-tyyppiseen hämmennyksen kylvämiseen ole. Pakottamisen makua ei ole myöskään Luontopaneelin esityksessä eikä luonnonsuojelulain uudistuksessa.

Luontopaneeli jopa laski, että jos Suomessa suojellaan metsistä EU:n edellyttämät 10 prosenttia, hintalappu nousee noin 6,8 miljardiin euroon. Sillä maksettaisiin korvauksia metsänomistajille, jotka haluavat metsiään suojella.

Korvauksen on oltava kilpailukykyinen ainakin yhdelle, jos ei useammallekin puukauppatilille. Ainakin niille, joilla ei ole (metsistä kiinnostuneita) perillisiä, kertakorvauskin voi olla houkutteleva vaihtoehto. Eläkepäivinä voi olla mukavampi seurailla vanhan metsän kehittymistä kuin talloa heiniä hakkuaukiolla kituuttavasta taimikosta.

Aavistushakkuista hyötyy korkeintaan hetkellisesti teollisuus. On todella sääli, jos metsänomistajat nyt ryntäävät suojelupeikot mielessään vetämään keskenkasvuiset metsänsä sileiksi pilkkahintaan. Hinnathan tuppaavat yleensä laskemaan, kun tarjonta lisääntyy. Teollisuuden etu puolestaan on saada puuta tasaisesti ja kenties tulevaisuuden tuotteissa painotetaan iäkästä, kestävää erikoispuuta.

Hätäilyhakkuiden sijaan nyt kannattaisi vetää happea ja tutustua monimuotoisuuden turvaamisen keinoihin. Pysyviä ratkaisuja ei tarvitse välttämättä tehdä, sillä olemassa ja kehitteillä on myös määräaikaisia suojelukeinoja. Lakiuudistus voi mahdollistaa myös luontoarvojen kauppaamisen kompensointipalveluja kaipaaville yrityksille.

Tärkeää on, että vanhojen metsien osuus pidetään riittävän suurena. Siihen voi osin riittää metsien kiertoaikojen pidentäminenkin.

Luontokadon todentamisessa kannattaa luottaa tieteeseen. Lajien elinvoimaisuutta seurataan kymmenen vuoden välein tehtävissä uhanalaisuusarvioinneissa. Vuoden 2019 arvioinnissa häviämisriskiä tarkasteltiin peräti 22 418 lajin osalta.

Suuri osa uhanalaistuneista lajeista asuu metsissä. Metsien luontokadon tahti on hidastunut muttei pysähtynyt. Osan lajeista tilanne on parantunut, mutta osan luisunut huonompaan suuntaan.

Tavallinen pulliainen ei luonnon köyhtymistä näe, jos kiinnittää huomiota lähinnä oraviin ja suppilovahveroihin. Sen sijaan lintuharrastajat saattavat kadon jo huomata, sillä monien, aiemmin tuiki tavallisten, sirkuttajien määrä on romahtanut. Luonto on hiljaisempi.

Nisäkkäät ja linnut tunnetaan lajeista parhaiten, joten kuinkahan monen pienemmän öttiäisen vaivihkaista sukupuuttoa emme koskaan edes huomaa. Joku päivä saatamme havahtua, miten tärkeitä juuri ne lajit olisivat olleet ekosysteemien toiminnalle, ruuantuotannolle ja terveydellemme.

On myös syytä kiittää suomalaisia metsänomistajia. Moni heistä suojelee jo nyt pieniä lämpäreitä metsätiloistaan ilman korvausta. Niitä tuskin on sisällytetty laskelmiin suojelualojen määristä.

Muokattu 14.12. klo 8.11 korjaamalla miljoonat miljardeiksi.