Asema- paikka omaksi Omalla asemalla
PETRI P. PENTIKÄINEN
Veturimies heiluttaa Samuli Rinteelle.
Kiehtooko kiskojen kolke ja menneen ajan rautatienostalgia? Houkutteleeko ajatus omasta asemapaikasta?
Venetmäen asema on yksi viime syksynä myyntiin tulleista 90 rautatiekiinteistöstä. Osa niistä on edelleen myymättä.
Tänä keväänä Senaatti laittoi tarjolle kahdeksan uutta kohdetta. Etelä-Suomessa myynnissä ovat Mommilan ja Nousiaisten asema sekä Hikiä ja Turenki, molemmat koristeellisia 1800-luvun rakennuksia. Hämeenlinnasta myydään ratavartijan mökki.
Pohjoisessa aseman omistajaksi voi uudella kierroksella päästä Simossa, Röytässä ja Muurolassa.
Kohteista lisää: www.senaatti.fi
Venetmäki syöpyi mieleen jo pikkupoikana Lättähatun ikkunasta. Vaatimaton lamppu valaisi aikaa nähnyttä nimikilpeä, asemalaituria peitti kaunis kiveys ja Toivo Höylä puuhaili postia junaan. Venetmäellä asui syrjäisen pikkuaseman syvä, onnellinen rauha.
Kun asemarakennuksen rautatiekäyttö vuosi sitten loppui ja se ilmestyi viime syksynä myytävien listalle, neljälle rautateiden ystävälle oli heti selvää, että pysäkin idylli on pelastettava.
VR:lle ja Ratahallintokeskukselle esitettiin erikoinen toive: älkää siivotko tai viekö mitään. Pyyntöä noudatettiin, ja aseman poikkeuksellisen uniikki junasuorittajan tila voitiin museoida sellaisenaan. Pöydälle jääneet paperit kertovat, että Venetmäen asemarakennus irrotettiin rautatien suonistosta 16.5.2007 kello 8. Topi jäi eläkkeelle jo kymmenen vuotta sitten.
Tänä keväänä asemalla on leijunut löytämisen onni. Soran alle hukkunut kiveys on paljastettu mukula kerrallaan, sisätilat on palautettu nuoruutensa siivoon ja seinät ovat saaneet uutta maalia. Myös asema-alueelle niin omaleimainen koivurivistö on istutettu uudelleen. Pala kerrallaan Pieksämäen Venetmäestä tulee taas aseman näköinen.
Töiden lomassa on ehtinyt aistia myös rautatien huumaa. Sivuraiteelle pysähtyvän säiliöjunan narskutus ja tasoristeyksen kilke kuuluvat erottamattomasti kauko-ohjatun liikennepaikan saundiin. Luonto lisää omansa: illalla huutaa kaihoisa kurki, aamulla aloittaa tikka.
Venetmäen asemalla elää jatkossakin syvä, onnellinen rauha.
Aseman ja radan 90-vuotista historiaa juhlitaan kylän kanssa järjestettävässä juhlassa Venetmäen asemalla 1.6. kello 12. Lättähattu Jyväskylästä lähtee 9.30 ja Pieksämäeltä 11.40. Juna pysähtyy tarvittaessa kaikilla asemilla.
Lisätietoa
www.isovaalee.info/ratajuhla.html
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
