Yliö: Maanparannuskuidut laajaan käyttöön fosforikuormituksen vähentämiseksi
Merkittävä orgaanisen aineksen lisäys vilkastuttaa maan mikrobitoimintaa, minkä synnyttämät yhdisteet lujittavat maan mururakennetta, kirjoittavat Ossi Kinnunen ja Eljas Jokinen Soilfoodista. ”Tämä vähentää kiintoaineen irtoamista ja fosforin kulkeutumista vesiin.”
Maanparannusainen levitystä pellolle. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo HaimiKipsin käyttö maatalouden fosforikuormituksen vähentämisessä tunnetaan verrattain hyvin. Sen sijaan vähemmälle huomiolle keskustelussa ovat jääneet muut fosforihuuhtoumaa vähentävät maanparannusaineet.
Vuosia kestäneet tutkimukset ovat osoittaneet, että myös maanparannuskuidut ja rakennekalkki vähentävät pelloilta lähtevää fosforikuormaa tehokkaasti. Nämä kaikki kolme maanparannusainetta pitäisi tuoda viljelijöiden saataville tasavertaisesti tuettuina toimenpiteinä. Siten voitaisiin saavuttaa Suomen vesienhoidon tavoitteet.
Maanparannuskuiduissa on kyse paljon muustakin kuin vesiensuojelusta: kuitujen käyttö lisää ravinteiden ja teollisuuden sivuvirtojen kotimaista kierrätystä sekä edesauttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Lisäksi maanparannuskuidut tarjoavat viljelijälle keinon parantaa maan kasvukuntoa, satovarmuutta ja pellon tuottavuutta yhä muuttuvissa sääolosuhteissa.
Mitä kuidut sitten ovat? Ne jalostetaan metsäteollisuuden kuitupitoisista sivuvirroista. Viljelijälle ne ovat nopea ja tehokas tapa lisätä peltoon orgaanista ainesta.
Yhdellä käsittelykerralla peltoon lisätään jopa 5 000 kiloa orgaanista hiiltä hehtaarille. Tämä on moninkertaisesti enemmän kuin mihin muilla viljelytoimilla päästään. Maanparannuskuituja käytetään Suomessa ja Ruotsissa vuosittain jo tuhansilla hehtaareilla.
Merkittävä orgaanisen aineksen lisäys vilkastuttaa maan mikrobitoimintaa. Mikrobit erittävät yhdisteitä, jotka lujittavat maan mururakennetta. Tämä vähentää kiintoaineen irtoamista ja fosforin kulkeutumista vesiin. Osa kuidun mukana tulevasta hiilestä hajoaa mikrobien käsittelyssä, mutta osa sitoutuu maahan pitkäksi aikaa ja kasvattaa sen multavuutta pitkäaikaisesti.
Kuitujen etuna on myös soveltuvuus tilanteisiin, joissa kipsi ei käy: luomutuotantoon, pohjavesialueille ja järvien valuma-alueille.
Vesiensuojelun puolella maanparannuskuitujen teho on osoitettu useissa hankkeissa, joista ensimmäiset aloitettiin Luonnonvarakeskuksen Jokioisten koekentällä 2015. Koeruutumittakaavassa havaittiin fosforihuuhtouman selvä vähentyminen.
Tutkimus on siirtynyt ympäristöministeriön rahoituksella valuma-aluetasolle, ensin Tuusulanjärvelle ja nyt Liedon Savijoelle, jossa AIN3-hankkeessa tutkitaan kuidun, rakennekalkin ja kipsin yhteiskäyttöä. Vaikutukset ovat näkyneet laajemmassakin mittakaavassa.
Tutkimusten ja hankkeiden taustalla on Suomen vesienhoidon tavoitteet, muun muassa Saaristomeren tilan parantaminen.
Nyt AIN3-hankkeen politiikkasuositukset valmistuvat vuodenvaihteessa ja kokoavat tutkimustiedon käytännön ohjeiksi siitä, miten käsittelyjä kannattaa suunnata ja tukea.
Rahoitus näihin vesiensuojelun toimenpiteisiin on pienenemässä ensi vuodesta eteenpäin, mikä uhkaa hidastaa tehokkaiden toimien käyttöönottoa.
Poliittinen valmistelu etenee samalla. Ympäristöministeriö selvittää maanparannuskuituja ja rakennekalkkia vuodesta 2027 alkaen rahoitetuiksi vesiensuojelutoimenpiteiksi erityisesti niille alueille, joille kipsi ei sovellu.
Haasteena on kuitenkin rahoitus: ministeriön rahoitus näihin vesiensuojelun toimenpiteisiin on pienenemässä ensi vuodesta eteenpäin, mikä uhkaa hidastaa tehokkaiden toimien käyttöönottoa. Samalla rahoitusvaje pakottaa suuntaamaan tuet pienemmälle maantieteelliselle alueelle.
Paras tavoitetila olisi se, että viljelijä voisi valita pellolleen parhaiten sopivan vesiensuojelutoimen – kuidun, kipsin tai rakennekalkin – ilman yksittäisiin alueisiin sidottuja rajoitteita. Tämä lähestymistapa johtaisi laajempaan yhteenlaskettuun käsittelypinta-alaan ja sen myötä suurempiin fosforihuuhtoumavähennyksiin.
Maanparannuskuidut ja rakennekalkki eivät ole vain “kipsille sopimattomien alueiden vaihtoehtoja”, vaan yhtä lailla täysipainoisia toimenpiteitä, joilla on omat agronomiset ja ympäristölliset vahvuutensa.
Jotta tähän tavoitteeseen päästäisiin, poliittisessa päätöksenteossa on panostettava kaikkiin näihin vesiensuojelutoimiin nykyistä enemmän ja taattava riittävä rahoitus monivuotisille hankkeille. Se on paitsi yhteiskunnan etu, myös viljelijälle keino parantaa peltomaata tavalla, joka tuottaa hyötyä vielä pitkään käsittelyn jälkeen.
Ossi Kinnunen
agronomi
Eljas Jokinen
toimitusjohtaja
Soilfood Oy
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
