Luomu ja huijaus

Kaveri julisti taannoin vakaumuksensa, jonka mukaan hän ei koskaan osta luomua. Syitä ei maininnut, enkä niitä penännyt. Olisin voinut vastata, että minäpä ostan, mutta mitä sitä väittelemään, uskon asioista.

Vai onko luomun ostamisessa uskon sijaan kyse iän, sukupuolen ja asuinpaikan sanelemasta pakko-oireesta? Pro Luomu -yhdistyksen kysely kun kertoo, että todennäköisimmin luomua hyljeksii maaseudulla asuva, yli 50-vuotias mies.

Oli miten oli, mieleen jäi kummittelemaan, mitkä ovatkaan luomun selitykset ja vastaselitykset.

Selitykset ensin.

Luomueläimillä on riittävästi tilaa, ne voivat hyvin.

Luomumenetelmin maa pysyy kunnossa. Eliöstö ei köyhdy, eikä ruokaketjuun kulkeudu vaarallisia kemikaaleja, koska niitä ei käytetä.

Luomu on maatalouden kuningaslaji. Se vaatii taitoa ja kestävyyttä. On vähän eri juttu ottaa sato maasta ilman aineita kuin kemikaalien avulla.

Todelliset luomuviljelijät kulkevat eturintamassa. Tavanomaiset kurkkivat luomupioneereilta uusimmat keinot sitä mukaa, kun doping-menetelmiä kielletään tai ne menettävät tehonsa.

Sitten on myös paljon parjattuja rikkaruohonviljelijöitä.

Ohdakkeisen kasvuston äärellä ei kuitenkaan pitäisi julistaa syyllistä tapausta tuntematta. Joku voi olla luomussa vasta siirtymävaiheessa, valkoisella vyöllä, tähtäin kymmenen vuoden päässä. Köyhtynyt maa ei elvy hetkessä. Harjoittelustakin kuuluu palkita, muuten mestareita ei synny.

Seuraavaksi vastaselitykset.

Luomu on huijausta.

Tällekin väitteelle on perusteensa. Jos rahankeräyslaki ulottuisi luomutuotteiden markkinointiin, luomu kiellettäisiin totta tosiaan – huijauksena.

Monen tuotteen hinnasta raaka-ainekustannusta on vain murto-osa. Jos luomutuote maksaa kolminkertaisesti tavallisen hinnan, on selvää, että vain häviävän pieni osa kuluttajan hyvän tahdon euroista menee sinne, minne niiden pitäisi. Lopulla tuotetaan puolityhjiä pakettiautoja, kaksinkertaisia tuotantolinjoja, nostalgiaa huokuvia pussukoita ja niin edelleen.

Ulkomaisen luomun äärellä huijausepäily vain voimistuu. Muun muassa italialaiset rikollisjärjestöt tekevät rahaa feikki-luomulla.

Huijausta luomu on sikälikin, että sitä myydään terveysmielikuvilla. Näyttö luomun terveyshyödyistä on laihaa.

Markkinataloudessa huijaus on kuitenkin sallittua. Ei tyhmä ole se, joka pyytää.

Mikä on johtopäätös?

Ehdotukseni on utooppinen ja sotii sekä luomustrategioita että yrittäjien vapautta vastaan, mutta ehdotanpa silti.

Jatketaan luomuviljelyn tukea maataloustukien kautta, mutta sen jälkeen luomun voisi sekoittaa samaan laariin tavanomaisen tuotannon kanssa.

Ruokaketju tehostuisi, luonto kiittäisi.

Kenenkään ei tarvitsisi tulla huijatuksi eikä painiskella kaupan hyllyllä muka-eettisten valintojen kanssa.

Tilanne paranisi vielä, jos samalla kiellettäisiin tuotemerkeillä erottautuminen, ainakin sellaisissa elintarvikkeissa, joissa reseptillä ei ole merkitystä.

Vai mitä muuta kuin huijausta on myydä kauraryynejä kalliimmalla siksi, että paketissa poseeraa blondi lyhteen kanssa? Vääristää vielä naiskuvaakin.