Kaivosalasta on käytävä kunnon keskustelu

Uudet kunnanvaltuutetut aloittavat työnsä, allekirjoittanut mukaan lukien. Kuherruskuukauden sijaan edessä on sotkuinen sote ja lausunnon laatiminen kuntarakennelakiluonnoksesta. Painostus suurkuntia kohti jatkuu. Kuntien taloutta ovat jo vuosia ahdistaneet lisääntyneet tehtävät, kustannusten nousu ja samanaikaisesti pienentynyt valtionapu.

Eteeni sattui Julkisoikeuden professori Eija Mäkisen selvitys kauppa- ja teollisuusministeriölle kunnallisen itsehallinnon huomioonottamisesta uuden, nyt jo voimassa olevan, kaivoslain valmistelussa. Sen mukaan kunnallisen itsehallinnon suoja eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännössä merkitsee seuraavaa: ”1) tavallisella lailla ei saa puuttua kuntien itsehallinnolliseen asemaan tavalla, joka tekisi itsehallinnon merkityksettömäksi, 2) kuntien rahoitusvastuut eivät saa vaarantaa kuntien mahdollisuuksia päättää itsenäisesti taloudestaan ja omasta hallinnostaan 3)…” (Perustuslain 121§:n mukaisen kunnallisen itsehallinnon huomioon ottaminen kaivoslain uudistamisessa 2007, s.12).

Näin maallikon silmin voisi ymmärtää, että valtio on tieten tahtoen rikkonut kuntien itsehallinnon suojaa mitä tulee kuntien rahoitusvastuisiin. Vai voiko joku viisaampi toisin väittää?

Haasteita riittää muillakin päättäjillä. EU:n rahoituskehysneuvottelut tulevat olemaan ratkaisevat Suomen maatalouden ja maaseudun kannalta. Jatkuuko maa- ja metsätalouden alasajo? Pysyykö koko maa asuttuna ja elinkelpoisena? Asetetaanko toimiva rataverkosto maanteiden edelle?

Entä levittäytyykö kaivannaisteollisuus koko maahan? Kaivosalaa seuratessa, on herännyt kysymys, onko jo EU:n alkuajoista ollut päämääränä tehdä Suomesta malmien ja mineraalien tuottajamaa? Erityisesti uraanin. Entä ydinvoima – tarvitaanko sitä todella energian tuottamiseen – vai toimimmeko plutoniumin tuottajina ydinaseteollisuudelle? Monissa muissa sivistysvaltioissa on käyty perusteellinen keskustelu ydinvoiman turvallisuudesta / uhkatekijöistä ja tehty päätös luopua ydinvoimasta. Olemmeko tavallista luottavaisempi kansa vai ovatko toimintatavat täällä paremmat?

Olisiko meidän syytä ajatella enemmän oman maamme ja oman kansamme etuja? Miettiä kuka, miten ja mistä tätä valtiota hallitaan. Globalisaation ihannekupla lienee jo puhjennut.

Kuntapäättäjät voisivat ottaa huomioon, että suurkuntien kautta luodaan kaivosalalle edullisemmat olosuhteet toimia Suomessa. Suurkunnan reuna-alueelta on vaikeaa vastustaa sinne sijoitettavaa kaivostoimintaa, sillä yleinen etu menee helposti paikallisen asukkaan edun edelle.

Suosittelen sivua: http://geomaps2.gtk.fi Ruksaamalla sivun vasemman laidan valikosta kaikki vaihtoehdot saatat havaita, että rakas isänmaamme onkin jo varsin ”miehitetty” kaivannaisteollisuuden toimesta. Uskon, että jokaiselta löytyy joku kytkös alueeseen, josta kaivosalakin on kiinnostunut. Asia koskettaa meitä kaikkia.

Vesi ja tuottava, puhdas maa tulevat olemaan mittaamattomassa arvossa tulevaisuudessa – asia, joka pitäisi olla jo nyt tiedossa ja sisäistettynä. Silti rahanahneuksissa ollaan valmiita ottamaan riskejä. Järjetöntä ja äärettömän surullista. Meidän sukupolvellamme ei ole mitään erityisoikeutta ottaa maasta luonnonvaroja irti raiskaamalla ja likaamalla luontoa. Ympäristövahingot eivät tule rajoittumaan luontoon, vaan maksu lankeaa terveyshaittoina, joita tuskin kukaan on kattavasti tutkinut. Uraanin ja muiden kemikaalien vaikutuksista voi lukea esim. Eviran julkaisusta Elintarvikkeiden ja talousveden kemialliset vaarat.

Lopuksi kukin meistä voisi pohtia omia kulutustottumuksiaan. Mitä tarvitsemme elämiseen – ja mikä on kulutuksemme hinta. Hinta, jonka lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat maksamaan.

Elämme muutoksen aikoja. Päättyvä kulutusjuhlakausi avaa meille oven ympäristön kannalta kestävämpään elämäntapaan. Muutos ei käy kivuttomasti ja siksi toivon meille kaikille voimia ja viisautta tulevina aikoina - sekä kykyä tehdä yhteistyötä ja välittää toinen toisistamme.