Keskioluen voisi laimentaa
Ehdotus keskioluen laimentamisesta on tervetullut avaus alkoholipoliittiselle keskustelulle, sillä alkoholinkäyttö on työikäisen väestön tärkein kuolinsyy ja keskeinen väestön terveydentilaa ja toimintakykyä heikentävä tekijä.
Henkirikoksissa 80 prosentissa alkoholi on mukana. Sosiaaliset ja taloudelliset haitat ovat mittavat. Alkoholi on osasyynä noin 3 000 kuolemaan vuodessa. Kun alkoholiveroa laskettiin, kuolleisuus kasvoi muutamassa vuodessa niin, että vuonna 2007 Suomessa todettiin 4 647 kuolemantapausta, joihin alkoholi oli ollut osasyynä. Tämä osoitti veropolitiikan vaikutuksen alkoholinkulutukseen.
Kokemukset ja tutkimukset osoittavat, että keskioluen laimentamisella olisi myös alkoholihaittoja vähentävä vaikutus.
Ruotsissa alkoholin aiheuttamat kuolemat kääntyivät laskuun, kun päivittäistavarakaupat vuonna 1977 vaihtoivat 4,5 prosenttisen keskioluen 3,5 prosenttiseen kansanolueen. Muutama vuosi sitten Itä-Suomen yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Valtion taloudellinen tutkimuslaitos yhteistyössä arvioivat, että keskioluen laimentaminen ehkäisisi noin 350 alkoholin aiheuttamaa kuolemaa vuodessa.
Käytännössä pieni laimentaminen ei vähentäisi olutnautintoa silloin kun oluenjuonti ei ole humalahakuista. Nykyiselläänkin valtaosalle väestöstä olut on harmiton nautintoaine, mutta laimennuksen kiivaimmille vastustajille se saattaa olla ongelma ja siksi laimennusta kannattaa harkita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
