Lukijalta: Metsävähennys on syöttö vihervasemmiston lapaan
Miksi halutaan näin pieni ja vain harvoja koskeva muutos, jolla herätetään niin paljon pahaa verta yhteiskunnan jäsenien välille, ihmettelee Matti Puonti.Muutoksen kätilötkin tunnustavat virheensä, koska tässä lehdessä on jo julkaistu kaksi pitkää selitystä metsävähennyksen korotuksesta.
Selväksi tuli, että hyöty on pieni meillekin, jotka olemme viime aikoina metsäpalstan ostaneet. Ne pitkäaikaiset yli sukupolvien metsiänsä omistaneet ja hoitaneet jäävät ilman. Metsänomistajien välinen eriarvoisuus vaan lisääntyy. Samaan suuntaan vaikutti jo aikanaan toimeenpantu laki metsälahjavähennyksestä.
Mainehaitta kaikille metsänomistajille ja metsäsektorilla toimiville on suuri – ei kun erittäin suuri.
Miksi halutaan näin pieni ja vain harvoja koskeva muutos, jolla herätetään niin paljon pahaa verta yhteiskunnan jäsenien välille?
Varmaan tämänkin sinänsä pienen lakimuutoksen lobbaamiseen ja valmisteluun on kulunut paljon aikaa ja tupakkia. Tähän käytetyillä panostuksilla olisi voitu tehdä myös hyviä ja hyödyllisiä asioita.
Metsää koskevat päätökset ja asetukset kaipaisivat kehitystä. Myös hiilikeskusteluun voisi osoittaa vähäisiä voimavaroja – ainakin mieluummin kuin verokikkailuun. Pahinta on, että haitta jää jäljelle, vaikka lakimuutos vielä peruttaisiin.
Onhan niin, että jokainen poliitikko Trumpista lähtien osaa ehdottaa verovähennyksiä.
Matti Puonti
Porvoo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






