Biokaasu on paras
Suomelle paras ja edullisin polttoaine olisi biokaasu. Vanhatkin kulkupelit voidaan helposti muuttaa kaasulla kulkeviksi.
Onko kukaan huomannut, että kaisla soveltuu hyvin biokaasun tuotannon raaka-aineeksi? Sitä kasvaa Suomen merien- ja järvien rannoilla valtavasti, ja se on uusiutuva luonnonvara ja vielä ilmaistakin. Arvelen, että neljäsosa Suomen peltopinta- alasta (560 000 hehtaaria) voitaisiin valjastaa kaasuntuotantokasvien kasvatukseen. Sopivia kasveja kasvatukseen olisivat esimerkiksi juures-, kaali- ja palkokasvit. Maatiloilta tuleva lanta sopii tietenkin myös biokaasutehtaalle.
Joillekin olen ehdottanut, että uudet maakunnat palkkaisivat maisemanhoitajia. He pitäisivät huolen siitä, että rakas isänmaamme olisi maailman siistein maa, kansallismaisemassa kasvavat pusikot haketettaisiin ja aluskasvillisuus kerättäisiin biomassaksi.
Biokaasun tuotannon pitäisi olla suurtuotantoa, ei mitään näpertelyä. Kaasu pyörittäisi kyllä myös sähkögeneraattorit. Näin maisemaa pilaavat tuulimyllyt saataisiin pikkuhiljaa pois.
Näillä menetelmillä saisimme biokaasua niin paljon, että voisimme koko kansa iloisesti vihellellä ja puhtaasti ajella kaikkialla vesillä, ilmassa, maanteillä korpimaita myöten. Nesteytetystä kaasusta voisi tulla vaikka vientituote. Tuliko tässä juuri esiteltyä uusi Sampo Suomelle?
Kauno Anttila
Kirkkonummi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
