EU:n biodiversiteettistrategia kaipaa realismia

EU:n komissio julkaisi joulu­kuussa 2019 EU:n vihreän kehityksen ohjelman (Green Deal). Ohjelman tavoite on luoda vuoteen 2050 mennessä Euroopasta maailman ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa sekä osoittaa EU:n johtajuutta globaalissa luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa.

Vaikka kestävällä metsä­taloudella ja metsäteollisuuden ilmastomyönteisillä tuotteilla on tärkeä rooli vihreän kehityksen ohjelman kunnian­himoisten tavoitteiden saavuttamisessa, vastuullisen metsätalouden ja -teollisuuden merkitystä ei ohjelmassa tunnisteta.

Osana Green Dealia komissio laatii uutta, vuoteen 2030 ulottuvaa EU:n biodiversiteetti­strategiaa, jonka on tarkoitus valmistua toukokuun loppuun mennessä. Strategian valmistelussa on esitetty, että maa- ja merialueiden suojelutavoite nostettaisiin 30 prosenttiin ja kaikki vanhat metsät sekä turvemaat suojeltaisiin.

Komissio aikoo myös käynnistää laillisesti sitovan EU-tasoisen ennallistamis­ohjelman sekä laatia ohjeistusta ”luonnonmukaiseen metsä­talouteen” siirtymiseen.

Näillä kirjauksilla komissio astuu vahvasti kansallisen metsäpolitiikan tontille. Sitä ei voi hyväksyä. Esimerkiksi vanhoille metsille ei ole yhteisesti hyväksyttyä määritelmää, minkä takia on epäselvää, millaisia metsiä sillä tarkoi­tetaan.

Suomen maapinta-alasta noin kolmasosa on turvemaata, joten laajamittaisesta turvemaiden suojelusta aiheutuvat kielteiset vaikutukset kansantaloudelle olisivat merkittävät.

Biodiversiteettistrategian valmistelun puutteista kertoo, että komissio ei ole arvioinut esittämiensä tavoitteiden ja toimenpiteiden vaikuttavuutta tai taloudellisia vaikutuksia. Vaikka toimenpiteistä ei ole vielä varmuutta, on selvää, että rahoituksen löytäminen esimerkiksi eri elinkeinojen tulonmenetysten kompensoimiseen tulee olemaan vaikeaa.

Luonnon monimuotoisuuden edistäminen on tärkeää metsänomistajille ja metsä­teollisuudelle. Kaikki metsien tuottamat ekosysteemipalvelut, mukaan lukien puu, perustuvat luonnon monimuotoisuuden hyvään tilaan.

Suomi ja suomalainen kestävä metsätalous on luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen ja edistämiseen liittyvässä toiminnassa edelläkävijä verrattuna moneen muuhun EU-maahan.

Meillä monimuotoisuutta turvataan sekä lainsäädännöllä että erilaisin vapaaehtoisin keinoin vankkaan tietopohjaan perustuen. Laajasti käytössä oleva metsäsertifiointi, metsän­hoidon hyviin käytäntöihin kuuluva talousmetsien luonnonhoito sekä vapaaehtoisuuteen perustuvat Metso- ja Helmi- ohjelmat ovat esimerkkejä toimista, jotka ovat samaan aikaan sekä vaikuttavia että hyväksyttäviä.

Suomen toimiviin käytäntöihin nähden komission lähtökohta on varsin rajoite­keskeinen. Kestävää kehitystä ei edistetä yksinomaan lisäämällä suojelualueita ja estämällä luonnonvarojen käyttöä.

Luonnon monimuotoisuutta on turvattava huomioiden kestävyyden kaikki kolme osa-aluetta: ympäristöllinen, taloudellinen ja sosiaalinen. Ilman tasapainoa vaarana ovat hyväksyttävyyden puute ja toimeenpanon mahdottomuus.

Vaikka toimet luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi ovat välttämättömiä, EU:n ympäristöpolitiikassa tarvitaan idealismin kumppaniksi realismia. EU-tasolla olisikin keskityttävä kannustaviin strategisiin linjauksiin, joita toimeenpantaisiin jäsenmaiden tasolla joustavasti EU-rahoituksen tukemana.

EU:n biodiversiteettistrategiassa voitaisiin vaikkapa linjata, että Suomen mallin mukaisesti muissakin jäsenmaissa otetaan käyttöön kansallisiin tarpeisiin vastaavat vapaaehtoisuuteen ja kannustavuuteen perustuvat suojelu- ja ennallistamis­ohjelmat.

Merkittäviä uhkakuvia aiheuttava biodiversiteetti­strategian valmistelu osoittaa, että eurooppalaisessa metsä­keskustelussa tarvitaan kokonaisnäkemystä. Muutoin voi käydä niin, että kestävästi hyvinvointia tuottava metsätalous ja -teollisuus nähdään mahdollisuuksien sijaan pelkkänä uhkana.

EU:n uusi metsästrategia, jonka on myös tarkoitus valmistua kuluvana vuonna, tarjoaa mahdollisuuden edistää metsäasioita EU:ssa kokonaisvaltaisesti. Metsä­strategiaa aiemmin julkaistava biodiversiteettistrategia ei saa metsälinjauksillaan tehdä tyhjäksi metsästrategian roolia eikä estää metsien mahdollisuuksien hyödyntämistä.

Komissio astuu vahvasti kansallisen metsäpolitiikan tontille. Sitä ei voi hyväksyä.