Suomi rämettää taloutensa perustaa

Suomalaisessa päätöksenteossa on ikävällä tavalla häviämässä kokonaisvaltainen ymmärrys kansantalouden toiminnasta. Yksittäisiä, suuriakin päätöksiä tehdään huomioimatta niiden loogisia ja välttämättömiä seurannaisvaikutuksia.

Esimerkkejä löytyy muun muassa sote- ja kuntauudistuksista, veropäätöksistä, julkisen rahan kohdentamisesta sekä säästöpäätöksistä.

Kun seurauksia ei mietitä, voi tuloksena olla hyvästä tarkoituksesta huolimatta tehottomuutta ja menojen kasvua. Aiemmin toiminut muuttuu yllättäen kalliiksi ja toimimattomaksi.

Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituksia on syytetty keskittämisestä ja pääkaupunkivetoisista päätöksistä. Kataisen alkuperäisen six-packin kokoonpano tätä jo ennusti, eikä ennustetta ole tarvinnut matkan varrella suuresti muuttaa.

Pääkaupunkiin ja sen lähiympäristöön keskittyminen tarkoittaa, että noin 3,5 miljoonaa suomalaista työpaikkoineen ja elinkeinoineen jää vähälle huomiolle. Virheellinen ajattelu näivettää koko Suomen – myös pääkaupungin – taloutta.

Pääkaupungin metropolialue on tärkeä kaupan ja hallinnon keskus. Se ei kuitenkaan elätä muuta Suomea, vaan on täysin riippuvainen muun Suomen tuotannon ja talouden menestyksestä.

Valtiovalta voi omilla toimillaan vaikuttaa talouden ja tuotannon edellytyksiin. Käytännössä se tarkoittaa järkevää elinkeinopolitiikkaa, hyvää hallintoa ja toimivaa infrastruktuuria.

Näiden kaikkien osalta suunta tuntuu olevan tällä hetkellä hukassa tai suorastaan väärä. Elinkeinopolitiikka on keskittynyt palvelemaan luovasta verosuunnittelustaan tunnettuja jättiyrityksiä, yhteensä miljardien eurojen investoinnit seisovat lupajonoissa ja palveluiden lisäksi maaseutu-Suomesta puretaan myös tieverkkoa.

Ratkaiseva osa Suomen taloudesta perustuu luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Tämä näkyy paitsi ruoka-, metsä- ja energia-alojen, myös kaivannaisteollisuuden sekä kone- ja laitevalmistajien tuotantoluvuissa ja työpaikoissa.

Nämä ovat kaikki valtakunnallista toimintaa, joka vaatii ympärilleen toimivaa yhteiskuntaa. Ilman sitä taloutta kantavat toimialat näivettyvät. Samalla rämettyy Suomen talouden perusta.

Kunnossa oleva tieverkko on välttämätön paitsi ihmisten liikkumiselle, myös maakuntien tuotannon tavarakuljetuksille. Suomen Tieyhdistyksen mukaan ihmisten liikkumisesta 94 prosenttia ja tavarakuljetuksista 90 prosenttia on tieliikennettä.

Suomen talouden kannalta tieverkon jatkuva heikentäminen on kestämätöntä. Etenkin alempi tieverkko on jatkuvien säästöjen kohteena.

Kun tie päästetään pinnaltaan huonoon kuntoon, se alkaa hajota nopeasti kokonaan. Euron säästöstä koituu helposti viiden euron vahinko.

Laskua joutuvat maksamaan kuljetuksia välttämättä tarvitsevat toimialat, mutta myös yksityisautoilijat. Autot joutuvat huonokuntoisilla teillä koville.

Hallituksen mittavat liikennehankkeet kohdistuvat kasvukeskuksiin. Helsingistä Espoon perukoille kasvava Länsimetro ja Helsingin alle mutkan tekevä Pisararata ovat molemmat miljardihankkeita, joille valtio on luvannut satojen miljoonien eurojen tuen.

Hankkeet voivat sinänsä olla tärkeitä, mutta valtion varojen keskittäminen niihin on hyvin yksisilmäistä. Suomen talouden kannalta esimerkiksi metsäautoteiden kunto on huomattavasti Länsimetroa tai Pisararataa tärkeämpää.

Lama-Suomen kannattaisi viipymättä herätä huolehtimaan toimivan talouden perusedellytyksistä. Kun ne ovat kunnossa, varaa ja perusteita on myös hallintometropolin kasvulle.