Millaisen EU:n Suomi oikein haluaa?

Politiikkaa ja erityisesti talouspoliittista keskustelua ovat jo pitkään hallinneet Yhdysvalloista alkanut taantuma ja euromaiden yhä pahenevat talousongelmat.

Huolimatta siitä, että asioiden tiimoilta on pidetty lukuisia kokouksia, eivät ongelmat ole poistuneet mihinkään. Erilaisten tukipakettien rakentaminen ja velkakattojen nostamiset ovat korkeintaan antaneet hieman lisäaikaa.

Vaikuttaa siltä, etteivät talouden asiantuntijat ja poliittiset päättäjät ole osanneet kalliilla ostettua lisäaikaa kuitenkaan hyödyntää. Samat ongelmat tulevat aina uudelleen vastaan. Jos Italian ja Espanjan lainojen korkojen nousu ei rauhoitu pysyvämmin, on edessä niin suuret ongelmat, etteivät euromaiden yhteiset rahat enää riitä edes lisäajan ostamiseen.

Suomi on mukana samassa veneessä muiden euromaiden kanssa. Viime aikoina on kuitenkin näyttänyt siltä, että Suomelle on varattu veneessä vain soutajan rooli. Peräsin on tiukasti Saksan ja Ranskan käsissä. Pienten maiden edustajat menevät huippukokouksiin kuuntelemaan, mitä Saksan ja Ranskan johtajat ovat päättäneet.

Vaikka pääministeri Jyrki Katainen (kok.) vakuutti, että Suomi sai viimeisen tukipakettipäätöksen yhteydessä ehdottomasti vaatimansa vakuudet, ei näitä vakuuksia käytännössä ole.

Kataisen puoluetoveri, kansanedustaja Eero Lehti arvioi eilen Keskisuomalaisessa, että pääministeri Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) harhauttivat kansaa vakuusasiassa.

Lehden mielestä eduskunnan suuri valiokunta ei voinut myöntää, ettei Suomi saanutkaan vakuuksia. Jos näin olisi tehty, olisi hallitus menettänyt valiokunnan luottamuksen.

Lisäksi eduskunnan suuressa valiokunnassa oppositiopuolueiden edustajat epäilivät, että Katainen olisi ylittänyt valtuutensa huippukokouksessa. Kokouksessa päätettiin niin sanottujen eurobondien käyttöönotosta. Suomi on aikaisemmin vastustanut eurobondeja jyrkästi.

Kataisen mukaan syksyllä EU:n jäsenmaat saavat eteensä EU-komissiolta ja Eurooppa-neuvostolta megaluokan esitykset. Niiden avulla pyritään saamaan velkaantumiskierre nykyistä tehokkaammin kuriin.

On hyvin todennäköistä, että nämä odotettavissa olevat megaluokan päätökset vauhdittavat entisestään EU:n kehittymistä liittovaltion suuntaan.

Vaikka EU:lla ei ole verotusoikeutta, ovat erilaisten vakausmekanismien rahoittaminen jo jonkinlaista verotusta. Jos EU:n elimille annetaan nykyistä enemmän valtaa jäsenmaiden talouksien suhteen, on sekin askel kohti liittovaltiota.

Suomella on EU:ssa tällä hetkellä – niin halutessaan – kokoaan suurempi merkitys, koska taloutemme on vielä suhteellisen hyvässä kunnossa. Kannattaako tätä pääomaa kuluttaa sellaisten asioiden vaatimiseen, joita ei voida saavuttaa?

Eduskunnalla on syksyllä edessään kotimaan budjetin lisäksi vakava keskustelu siitä, miten EU:n tiivistymiseen suhtaudutaan.

Eduskunnan pitääkin päättää siitä, kuinka paljon lisää Suomi on valmis siirtämään päätösvaltaa EU:lle. Vaikka esimerkiksi Kreikan tukemisesta päättäminen on merkittävä kysymys, on se kuitenkin kokonaisuuden huomioon ottaen suhteellisen pieni asia.

EU:n liittovaltiokehityksessä ei ole kysymys mistään yksittäisestä päätöksestä, vaan monen päätöksen summasta. Kysymys on sen kokoluokan asiasta, että eduskunnan on muodostettava siihen Suomen kanta. Sen jälkeen suomalaisille kerrotaan suoraan, mihin suuntaan ollaan tietoisesti menossa.