Sotesta haetaan vipua kuntavaaleihin

Hallitus julkisti joulun alla linjauksensa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistukseen. Jättihanke piti saada käyntiin jo viime vaalikaudella, mutta se kaatui loppumetreillä silloisen hallituksen kiistoihin.

Kiistat sote-uudistuksesta eivät suinkaan ole ohi. Hallituksen linjaukset tuovat kuitenkin kiistellyssä asiassa ensikertaa kunnolla lihaa luitten ympärille. Se liha punnitaan paitsi puolueiden, myös sote-toimialaan keskittyvien järjestöjen ja asiantuntijoiden puntareilla. Ratkaisevia ovat seuraavat kuukaudet, sillä hallituksen linjausta toteuttavat sote-lait on tarkoitus säätää vielä kevään kuluessa.

Jos hallitus saa tahtonsa läpi, Suomi astuu uuteen, maakuntien johtamaan sote-maailmaan vuonna 2019.

Sote-uudistus yhdessä maakuntauudistuksen kanssa tarkoittaa historiallisen suurta muutosta hallinnon ja peruspalveluiden järjestämisessä. Muutos koskee jokaista suomalaista.

Hallituksen linjauksessa keskeistä on sote-palveluiden järjestämisvastuun siirtyminen kunnilta uusille maakunnille. Samalla palvelut avataan nykyistä enemmän kilpailulle, ja kansalainen saa aiempaa suuremman vapauden valita palveluidensa tuottajan.

Terveyskeskukset muuttuvat uudistuksessa sote-keskuksiksi, joiden sijainnista ja palveluntuottajasta päättää maakunta. Demokratia saa uuden portaan, kun kansalaiset valitsevat vaaleissa myös maakuntavaltuuston. Sote-palveluiden rahoitus poistuu kuntien vastuulta, ja raha kerätään näillä näkymin valtion kassaan maakunnille jaettavaksi.

Valinnan vapautta ja kilpailua lisää myös se, että asiakas voisi jatkossa ostaa erillisillä maksu- tai palveluseteleillä peruspalvelua täydentävää hoitoa, esimerkiksi fysioterapiaa tai tarvitun leikkauksen.

Uudistus herättää runsaasti poliittisia intohimoja. Vaikka hallituspuolueillakin on riittänyt linjauksessaan kiisteltävää, on selvää, ettei niiden kompromissi riitä oppositiolle.

Vasemmisto-oppositio on ottanut erityiseksi purulelukseen yksityiset yritykset sote-palveluiden tuottajina. Vasemmisto haluaa edelleen päävastuun palvelutuotannosta julkiselle sektorille – yksityiset voisivat sitä vain tarpeen mukaan täydentää.

Pääoppositiopuolue SDP on jo ilmoittanut valtaan päästessään purkavansa hallituksen linjaukset sote-kilpailutuksen osalta.

On kuitenkin selvää, että sote-uudistus nostetaan vaaliteemaksi jo ensi kevään kuntavaaleissa. Puolueiden paikallisosastot eivät maan sote-linjasta päätä, mutta puolueiden on helppo agitoida aiheella kannattajiaan.

Tietysti itse sote-palvelut ja niiden tulevaisuus kuuluvat edelleen tiukasti kuntien asialistalle.

Kansalainen arvioi sote-palveluita kokemansa laadun ja havaitsemiensa kustannusten perusteella. Palvelun tuottaja tai hallintomalli ovat arviossa toissijaisia.

Myös verovaroilla tuotettavilta palveluilta on vaadittava laatua ja tehokkuutta. Kilpailu yleensä tuottaa molempia. Siksi kilpailutusta sote-palveluissa ei pidä edes vaalihuumassa demonisoida.

Yritysten ylläpitämistä "sote-keskuksista" on jo kokemustakin. Epäilijöiden kannattaa miettiä, miksi monessa niistä on saavutettu aiempaa parempi asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys, huomattavat kustannussäästöt ja samalla päästy eroon hoitojonoista. Yritykset kirittävät myös julkisia toimijoita.

Suuria kysymyksiä jää kuitenkin ratkottavaksi. Yksi tärkeimmistä on varmistaa sote-yritysten korkea veromoraali. Samoin on huolehdittava, ettei kilpailutus sulje pois pieniä, osaavia palveluntarjoajia.

Lainsäätäjän on kevään mittaan ratkaistava myös sote-palvelujen alueellinen saatavuus. Valinnanvapauttakin tärkeämpää on, että edes yhteen lääkäriin ei ole kohtuuton matka. Myös tästä riittää kuntavaaleissa ammennettavaa.