Joulurauha on erityisempää kuin aikoihin ja suomalaisten olisi tehtävä sen eteen työtä

Pääkirjoitus|Politiikka

22.12.202306:00

Kolumni

Jouni Kemppainen

Joulu tulee tarpeeseen tänäkin vuonna. Kun maailma tuntuu olevan raiteiltaan, joulun rauhan sanoma puhuttelee meitä erityisesti. Se ei ole enää itsestäänselvyys meillekään. Niin vakavasti Venäjän toiminta on Euroopan vakautta horjuttanut.

Ukrainan selviytymistaistelu palauttaa meille mieleen Suomen kokemukset talvi- ja jatkosodasta. Ylivoimaista vihollista vastaan sitkeästi taistellut Suomi joutui taipumaan raskaaseen rauhaan, vaikka onnistui tuottamaan hyökkääjälle valtavat menetykset.

Kun ukrainalaiset joutuvat viettämään taas sotajoulua, erityisesti suomalaisten on helppo samaistua venäläisten terrorin alla eläviin siviileihin.

Suomi selvisi itsenäisyytensä säilyttäen ja pääsi nopeasti kansainvälisen yhteisön arvostetuksi jäseneksi nauttimaan kansainvälisen kaupan mukanaan tuomasta elintason valtavasta noususta.

Neuvostoliitto puolestaan surkastui oman järjestelmänsä mahdottomuuteen, ihmisoikeuksien polkemiseen, Afganistanin sotaan ja epäonnistuneeseen kilpavarusteluun lännen kanssa.

Nykyinen Venäjä kamppailee täsmälleen samojen ongelmien kanssa. Varsovan liiton satelliittivaltioiden tuen sijasta sillä on nyt kumppaneinaan Pohjois-Korea ja Iran.

Heikoista pelimerkeistä huolimatta itänaapurimme muodostaa edelleen uhan erityisesti rajavaltioilleen. Tämä pitäisi Suomessakin vielä nykyistä selvemmin havaita.

Hallituksen toimet itärajan sulkemiseksi olivat rohkaiseva merkki tilannetajun heräämisestä. Toimilla oli käytännössä myös poliittisen opposition tuki.

Samanlaista heräämistä kaivattaisiin seuraavaksi työmarkkinoilla. Meillä ei ole varaa päästää kiistoja yleislakon partaalle tilanteessa, jossa maan talous on taantumassa, ja kilpailukykymme vaarassa.

Sankaruutta olisi nyt tarjolla. Viime kädessä vastuu maan taloudesta on pääministeri Petteri Orpolla (kok.), jolla olisi myös kyky sopiva vastaantulo tehdä.

Palkansaajapuolella katseet kääntyvät erityisesti SAK:n puheenjohtajaan Jarkko Elorantaan, Teollisuusliiton puheenjohtajaan Riku Aaltoon ja Akavan puheenjohtajaan Maria Löfgreniin.

Myös paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala kuuluu palkansaajaliittojen uudistumiskykyisiin vaikuttajiin.

Metsäteollisuuden yritykset voisivat hyvinkin pystyä yhdessä työntekijöidensä kanssa avaukseen, josta koko työmarkkinakenttä voisi ottaa esimerkkiä.

Kun presidentti Sauli Niinistö pitää viimeisen uudenvuodenpuheensa, siihen kohdistuu kenties suurempi mielenkiinto kuin kertaakaan aiemmin.

Kansalaiset kaipaavat paitsi realismia myös uskoa tulevaisuudesta selviytymiseen. Kuukauden kuluttua pidettävässä presidentinvaalissa tarjotaan raskasta vastuun viittaa seuraajalle.

Hänen pitäisi lujittaa suomalaisten yhtenäisyyttä kohtaamaan sen, mitä epävarma tulevaisuus tuo tullessaan.

Voidaksemme viettää tulevatkin joulut rauhassa, meidän pitäisi pystyä olemaan yhdessä vahvempia.