Rehnin lähdöllä pitkä varjo

Elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) ilmoitus lähteä työnhakuun Suomen Pankkiin on hallitukselle huomattava menetys. Jos ja kun Rehn keskuspankin johto­kuntaan valitaan, hallituksesta poistuu huomattava määrä talous­poliittista kokemusta ja läpivienti­kykyä. Rehn on nauttinut luottamusta myös työmarkkinapöydissä. Lisäksi hänen kokemukselleen on ollut käyttöä, kun EU:n ilmastopoliittisia tavoitteita ja Suomen elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia on yritetty sovitella yhteen.

Myös keskustan kenttäväelle Rehnin lähtö olisi merkittävä signaali. Mikkeliläinen Rehn on edustanut puolueessa liberaalia EU-realistista siipeä. EU:n talouskomissaarina karaistunut tohtori on ollut sekä keskustalle että koko hallitukselle tärkeä vahvistus, kun Suomen talouskasvua on vaativissa oloissa yritetty käynnistää.

Herää kysymys, onko Rehnin kokemus parhaassa käytössä Suomen Pankissa. Hankalaa tilannetta Rehn tuskin lähtee karkuun. Sen sijaan hallituksen toimintakyky työmarkkina­järjestöjen puserruksessa on tullut tutuksi kaikille. Katseet kohdistuvat myös keskustan sisäiseen tilaan.

Kannatusmittauksissa hyvin menestynyt puolue on yhä vahvemmin puheenjohtaja Juha Sipilän käsissä. Rehnin lähdön jälkeen Sipilän asema vain vahvistuisi. Aivan särötön Sipilän ja Rehnin suhde ei ole ollut. Yritysverotuksen osalta Rehn olisi edennyt nopeammin kuin mihin hallitus on ollut valmis.

Myöskään keskustan presidenttiehdokkaan nimeäminen ei mennyt Rehnin tukijoiden mielestä nappiin. Monien mielestä Sipilä hätäili antaessaan puolueen valita Matti Vanhasen ehdokkaaksi jo nyt. Ajankohta olisi voinut olla myöhäisempi. Jos presidentti Sauli Niinistö vastoin yleistä odotusta ei lähtisikään hakemaan jatkokautta, tunnelma koko presidenttikisassa sähköistyisi kerralla. Tässä Rehnkin olisi voinut olla mukana.

Ilman muuta Rehn tähtää Suomen Pankin pääjohtajaksi, kun niin ikään mikkeliläinen Erkki Liikanen jää tehtävästä eläkkeelle. Pääjohtajana Rehn pääsisi osalliseksi Euroopan keskuspankin päätöksentekoon. Tehtävä sinällään olisi Rehnille varmasti luonnerooli. Siitä voisi tietysti ponnistaa vielä vaativimpiin rooleihin, sekä Suomessa että EU:ssa.

Rehnin seuraajavalinta on mielenkiintoinen. Sekin on puhtaasti Sipilän käsissä. Keskustan eduskuntaryhmässä tehtävään voisi olla tarjolla ryhmäjohtaja Antti Kaikkonen. Kokeneista kansanedustajista esille voi nousta Mika Lintilä tai valtiosihteeri Paula Lehtomäki, joka palaisi eduskuntaan Rehnin varaedustajana.

Jos ministereitä kierrätetään, ehdolle voisivat nousta liikenne­ministeri Anne Berner tai jopa maa- ja metsätaloudesta, ympäristö- ja asuntopolitiikasta vastaava ministeri Kimmo Tiilikainen, joka tosin oli keskustan eduskuntaryhmän kurmootettavana kovakorvaisuudesta Metsä­hallituksen pääjohtajanimityksessä.

Maatalouden tukipaketin läpivienti pidensi Tiilikaisen liekanarua keskustan ryhmässä. Vahva ympäristöleima saattaisi tällä kertaa olla elinkeino­ministerin kannalta myönteinen asia.

Olennaisinta nimityksissä on tietysti se, mitä vaikutusta niillä on hallituksen politiikan sisältöön. Selvää on, että hallitusohjelma on jo itsessään niin vaativa toteutettava, ettei suuria muutoksia tapahdu. Silti henkilökysymyksiä ei voi vähätellä. Jokainen ministerin rooli on kantajansa näköinen.

Uuden elinkeinoministerin olisi välttämätöntä saada työmarkkina­osapuolet tavoittelemaan yhteisesti kilpailukyvyn parantamista erityisesti vientimarkkinoilla. Erityisesti ministerin pitäisi vahvistaa osapuolten luottamusta paitsi toisiinsa myös hallitukseen, niin vaikeaa kuin se onkin. Tässäkin mielessä Rehnin lähdöllä olisi pitkä varjo.