EU näperteleetaas väärillä asioilla

Suomi on ollut Euroopan unionin jäsenmaa pian 20 vuotta. Vaikka jäsenyydestä on tullut arkipäivää, itse liittymispäätöksen mielekkyydestä kiistellään silloin tällöin edelleen.

Suomi on jäsenyytensä aikana kokenut hyviä ja huonoja asioita. Kaikki kokemukset eivät ole johtuneet EU:sta. Myös sen ulkopuolella olisi tapahtunut hyvää ja huonoa.

EU-jäsenyys ja sen rinnalla tehdyt kansainväliset sopimukset ovat tarkoittaneet ihmisten ja tavaroiden vapaampaa liikkumista. Työnhaku unionin alueella on helpottunut, ja suomalaiset saavat muun muassa terveyspalveluita myös muissa EU-maissa.

Talous ja kauppa ovat kehittyneet ja kilpailu markkinoilla lisääntynyt. Talousoppien mukaan kilpailukyvyn määräämä työnjako esimerkiksi eri maiden välillä on hyväksi kaikille osapuolille. Yhteiset pelisäännöt luovat tehokkuutta.

EU:n olemassaolon oikeutus liittyy suuriin kysymyksiin. Tänä päivänä sellaisiin kuuluisivat esimerkiksi yhtenäinen Venäjä-politiikka sekä talous- ja kauppasopimukset kolmansiin maihin.

Kun kansalaisilta kysytään, EU näyttäytyy kuitenkin pikkutarkkaa säätelyä tuottavana etäisenä hirvityksenä – byrokratiakoneena, joka keksii alamaisilleen mitä erikoisimpia sääntöjä ja määräyksiä. Osa lienee legendaakin, mutta EU on ollut säätämässä muun muassa kurkkujen käyryyttä ja pölynimurien tehoja sekä kieltämässä ainakin saunaa, tervaa, hehkulamppua ja kalakukkoa.

Markkinoiden pelisääntöihin ja kuluttajansuojaan tähtäävät päätökset tehdään EU-tasolla varmasti hyvässä tarkoituksessa – joskin suuryritysten ja vahvojen toimialojen ankaran lobbauksen alla. Omituisimmat koukerot säädösviidakkoon saadaan yleensä aikaan kansallisella lainsäädännöllä.

On yksi väestöryhmä, jolle EU:n sääntely on tullut erityisen tutuksi. Maataloudesta elantoaan yrittävät joutuvat jatkuvasti jännittämään, mitä yllätyksiä EU-päätöksenteko heille tuottaa.

Viime viikolla EU-tuomioistuin murjaisi päätöksen, joka saattaa rajoittaa jatkossa jopa 200 000 nurmihehtaarin viljelyä Suomessa (MT 3.12.). Päätös käytännössä kymmenkertaistaa niin kutsutuksi pysyväksi nurmeksi luokitellun pinta-alan.

Tuomioistuin linjasi pysyväksi nurmeksi alan, jolla on kasvatettu nurmikasveja viitenä vuotena peräkkäin. Tätä nurmialaa EU haluaa varjella.

Jos tämä ala jatkossa pienenee jäsenmaassa viidellä prosentilla, tulee lopulle pysyvän nurmen alalle voimaan säilyttämisvelvoite. Tilatasolla se näkyisi siten, ettei nurmialaa voitaisi ottaa enää käyttöön muiden kasvilajien viljelyssä.

Päätös on viheliäinen tiloille, jotka ovat aikeissa lähivuosina luopua karjataloudesta. On pitkälti EU:n ja sen Venäjän kanssa käymän kauppasodan ansiota, että tällaisia tiloja on Suomessa paljon.

Kun maakohtainen pysyvän nurmen ala pienenee yli asetetun rajan, tuotantosuunnan vaihtaminen tai peltojen myyminen tai vuokraaminen tulee monessa tapauksessa mahdottomaksi. Kyseessä on poikkeuksellisen raju puuttuminen omaisuuden suojaan ja elinkeinovapauteen.

Sekä tuottajajärjestöt että Suomen valtio pitävät muutosta mahdottomana. On varmaa, että Suomi tekee kaikkensa saadakseen vapauden päättää peltojensa kohtalosta.

Mikäli EU-tuomioistuimen päätöstä sovelletaan sellaisenaan Suomeen, pysyvän nurmen ala määritellään ensi kevään tukihakemuksista. Sulassa osassa maata ensimmäisiä ”pysyviä nurmia” kynnettiinkin nurin jo keskiviikkoiltana.

Rauhan prosessiksi nimetyn EU:n pitäisi johtaa mantereen taloudellisten ja poliittisten kriisien ratkaisemista. Näpertely jäsenmaiden pellonkäytöllä murentaa sen uskottavuutta ja oikeutusta tehtäväänsä.