Suomen etu hämärtyy palkkaneuvotteluissa

Talouden tutkimuslaitokset nostavat kilvan ennusteitaan Suomen talouskasvusta.

Kovimmat lukemat tähän mennessä on lyönyt pöytään Palkansaajien tutkimuslaitos, joka ennusti kuluvan vuoden talouskasvuksi peräti 3,6 prosenttia (MT 20.9.). Meneillään olevissa palkkaneuvotteluissa kehitystä on mahdollista tukea. Yhtä todennäköistä on saada se hiipumaan alkuunsa.

Lähellä ay-liikettä toimivan tutkimuslaitoksen myönteisyyden voi toki tulkita olevan tukiviesti palkansaajien toiveille käynnissä oleviin palkkaneuvotteluihin. Silti se voi toteutua. Kun käänne taloudessa tapahtuu, sen vauhti usein yllättää. Tällä kertaa myönteisesti.

Talouskasvu on hyväksi kaikille. Kun yritykset saavat lisää tuloja, niillä on mahdollisuus investoida ja työllistää. Se lisää kasvua ja saa aikaan myönteisen kierteen. Samalla valtion ja kuntien verotulot kasvavat.

Myönteistä vipuvaikutusta tehostaa julkisen talouden kannalta se, että työttömyysmenot ja sosiaalituet vähenevät. Ei olisi tavatonta, vaikka valtion velkaantuminenkin taittuisi etuajassa.

Kuinka Suomi on vajaassa kahdessa vuodessa ponnistanut Euroopan unionin kakkossarjasta talouskasvun mallimaaksi, on monella tavalla arvoitus.

Selvää on kuitenkin, että työmarkkinajärjestöjen kilpailukykysopimus, jossa nollakorotusten lisäksi sovittiin työajan pidennyksestä sekä julkisten alojen lomaetujen leikkauksesta, on parantanut Suomen asemaa vientimarkkinoilla.

Kun talous elpyy muualla, viennistä riippuva Suomi hyötyy. Jos kilpailukyvystä pidetään huolta, talouskasvun vauhti voi yllättää myönteisesti myös parina seuraavana vuotena.

Mitä paremmin taloudessa menee, sitä enemmän on myös mahdollista menettää, aivan omin voimin. Tutut merkit ovat ilmassa. Viennin veturin metsäteollisuuden ja työntekijöitä edustavan Paperiiliton neuvottelut ennättivät jo kertaalleen katketa. Kun yrityksillä menee hyvin, työntekijät haluavat saada voitoista osansa. Työnantajat puolestaan haluavat tällä kerralla saada lisää joustoja työehtosopimuksiin.

Muut alat seuraavat huolestuneina, kuinka paljon metsäteollisuus on valmis lisäjoustoista maksamaan. Tämä kustannusvaikutus siirtyy helposti seuraaviin pöytiin ilman, että kunnolla selvitetään, mistä on maksettu ja kuinka paljon.

Varsinainen ongelma muhii kuitenkin toisaalla. Suomen malli, jossa vientialat Ruotsin esimerkin tavoin määrittelisivät palkankorotusten ylärajan, kariutui kesällä. Siitä huolimatta maassa on elätelty toiveita maltillisen palkkalinjan synnystä.

Opettajien ammattijärjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen on kuitenkin taistelumielellä.

Hänen mukaansa opettajien pitäisi saada satojen eurojen korotukset ja pitkä sopimus (MT 20.9.). Luukkainen on tosin valmis jaottamaan korotukset usealle vuodelle. Silti OAJ:n esitykset tuskin alittavat vientialojen toteutuvat sopimukset. Mahdollista on myös, että jotkut liitot vaativat vielä opettajiakin enemmän.

Mistä löytyy arvovaltainen ja sovitteleva osapuoli, joka jaksaisi vedota malttiin ja hitaaseen vaurastumiseen?

Keskusjärjestöt ovat Elinkeinoelämän keskusliiton toimien vuoksi nyt neuvotteluista sivussa. Vastuu on liitoilla. Katseet kohdistuvat palkansaajien Teollisuusliiton puheenjohtajaan Riku Aaltoon (sd.). Maan kilpailukyky on pitkälti hänen varassaan. Työnantajapuolelta vastaavaa asemaa ei tällä hetkellä ole kellään.

Vaikka maan hallitusta on yritetty pitää neuvottelupöydistä poissa, se saatetaan joutua sinne pyytämään. Malttia on ennenkin ostettu veronalennuksilla. Vaikka kyseessä on liittokierros, ajatus voi tulla vielä monillekin mieleen.