Yhteiskunta loittonee

Maaseutu-Suomessa asuvilta vaaditaan yhä kovempaa luonnetta. Uutinen toisensa perään kertoo, kuinka yhteisenä pidetty yhteiskunta karsii tai vie kauemmaksi rakenteitaan.

Julkisuudessa puhutaan rakenne- ja palvelu-uudistuksista tai toimintojen kehittämisestä. Käytännössä puheet tarkoittavat rahoituksen leikkaamista ja toimipisteiden sulkemista.

Kun koko maa rypee taantumassa, alueiden eriarvoinen kohtelu peittyy muun kohinan alle. Laman laskusta ylivertaisen osan maksavat maaseudun asukkaat.

Esimerkkejä riittää loputtomiin.

Tiestön kasvavasta korjausvelasta päätellen valtakunnallisen tieverkon alasajo on täydessä käynnissä. Suuret liikenneinvestoinnit kohdistuvat metropolialueen ja muutaman muun suurkaupungin miljardihankkeisiin.

Poliisin ja sairaankuljetuksen saapuminen kestää maaseudulla yhä kauemmin. Ambulanssien yöpäivystyksiä maaseutukunnista on karsittu, ja paloturvallisuus on monilla alueilla vapaapalokuntien varassa.

Perjantain Maaseudun Tulevaisuus (MT 23.5.) kertoi, että myös perheväkivallan uhrit ovat Suomessa eriarvoisessa asemassa. Turvakotipaikkoja on koko maassa liian vähän, mutta pula paikoista vaivaa erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomea. Niissä avun tarpeessa olevalla matka turvalliseen yöpymispaikkaan voi olla satoja kilometrejä.

Valtion etsiessä säästöjä, yhteiskunnan turvaverkko harvenee kunnissa entisestään. Monin paikoin ei sosiaalitoimessa ole enää henkilöstöä, joka edes tunnistaisi avun tarpeessa olevia.

Maaseudulla asuvat ovat yleensä omatoimisia eivätkä edes odota saavansa samoja palveluja, jotka kaupungeissa ovat arkipäivää. Se ei kuitenkaan oikeuta päättäjillä jättämään osaa suomalaisista yhteiskunnan ulkopuolelle.