Keskushallinto ajaa taas puolustusasemiin

Suomessa on käynnissä maan historian suurin hallintouudistus. Uudistuksessa perustetaan 18 maakunnallista itsehallintoaluetta.

Eilen sunnuntaina äänestettiin kunnille ja kaupungeille uudet valtuustot. Vastaavaan tapaan maakunnat saavat omat valtuustonsa jatkossa maakuntavaaleissa. Ensimmäiset maakuntavaalit järjestetään jo ensi vuonna. Vuodesta 2019 alkaen maakuntavaltuustot päättävät maakunnan toiminnasta ja taloudesta sekä maakuntahallinnon järjestämisestä.

Maakuntien itsehallinnon perusajatus on siirtää päätösvaltaa valtion keskushallinnolta maakuntien omaan harkintaan – siis lähemmäs kansalaisia. Maakunnat ovat luontevia hallintoalueita. Niissä myös tunnetaan ja ymmärretään omat asiat yleensä paremmin kuin keskushallinnon pääkonttoreissa Helsingissä.

Vahvan maakuntahallinnon perustaminen on terve uudistus. Sille löytyy kuitenkin myös ankaraa vastustusta. Ei ole yllätys, että keskushallinto pitää nyt asemaansa uhattuna ja pyrkii myös puolustamaan sitä.

Tätä taustaa vasten ei ole yllätys sekään, että päätösvallan siirto keskushallinnolta maakunnille onkin johtamassa uusien keskusvirastojen perustamiseen pääkaupunkiin. Vaikuttaa hullulta, mutta totta se on.

Valtion lupa- ja valvontaviraston valmistelu on jo pitkällä. Siihen ollaan siirtämässä muun muassa osa lakkautettavien aluehallintovirastojen ja elykeskusten tehtävistä.

Perjantaina kävi lisäksi ilmi, että lupaviraston sisään ollaan kaikessa hiljaisuudessa luomassa uutta ja vahvaa ympäristöhallinnon keskusvirastoa (MT 7.4.). Se muun muassa ratkoisi viraston sisäiset, toimialojen väliset valitukset. Samoin sen ratkaistavaksi päätyisivät maakunnista sellaisten hankkeiden ympäristöluvat, joissa esittelevät tahot ovat erimielisiä.

Viraston sisäisen viraston työnimi on "yleisen edun yksikkö". Maakunnista katsottuna nimi on suorastaan kylmäävä. Tehtävistä voi päätellä, että virasto tulee valvomaan erityisesti ympäristökeskushallinnon yleistä etua.

Hallinnonjako valtion ja maakuntien kesken vaatii nyt vahvaa poliittista ohjausta. Ilman sitä keskushallinto kaappaa sujuvasti suuren osan maakunnille kaavaillusta päätösvallasta.

Jo itse lupaviraston perustaminen vaikuttaa maakuntahallinnon kannalta ihmeelliselle – alueellistamisen sijaan valtaa ollaankin siirtämässä maakunnista pääkaupunkiin.

Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka arvioi perjantaina MT:lle, että lupaviraston ympäristöyksikköön tuotavat riidat jäisivät hyvin vähäisiksi. Se on paljon luvattu. Yleisen edun yksiköstä uhkaa tulla ympäristökiistoihin uusi valitusaste. Hallinnon yksinkertaistamisen sijasta lupaprosessit pitkittyvät ja byrokratia jatkaa kasvuaan.

Hallinnon omavaltaiseen kehitykseen kuuluu, että se kykenee nopeasti keksimään itselleen ja muulle hallinnolle uusia tehtäviä. Valtion keskushallinto on tästä liian usein pöyhkeydessään hyvä varoittava esimerkki.

Muutama johtava virkamies voi halutessaan vaikeuttaa ja jopa mitätöidä poliittisen tahdon hallinnon muutoksissa. Pääkaupunkiin uutta hallintorakennetta syntyy kuin huomaamatta. Sen sijaan 2000-luvun hallinnon alueellistamishankkeet ovat törmänneet säännöllisesti tehokkaaseen jarrutukseen. Törkein esimerkki tästä on Kuopioon perustettu lääkealan keskusvirasto Fimea, joka saa nähtävästi omalla päätöksellään toimia missä haluaa.

Maaseudun ja sen elinkeinojen kannalta maakuntauudistuksen keskeiset ministerit ovat uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.), elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sekä maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.). Heidän on kyettävä valvomaan, ettei keskushallinto jo uudistuksen valmistelussa kaappaa valtaa tulevilta maakunnilta.