Ei toisen kupista

Jokaisella valtiolla pitää olla oikeus ja velvollisuus huolehtia omasta ruokaturvastaan. Tätä mieltä on Helsingin yliopiston agroekologian professori Juha Helenius (MT 27.5.).

Tehokkuuden kannalta ruuantuotannon työnjako eri maiden ja alueiden välillä voi olla perusteltua. Kukin tuottaa markkinoille niitä tuotteita, joihin olosuhteet ja osaaminen antavat kilpailuedun.

Järjestelmä voisi toimia, jos muita elintarvikkeita olisi hankittavissa markkinoilta häiriöttä ja järkevään hintaan. Valitettavasti maailma ei ole tältä osin valmis, eikä taida sellaiseksi tullakaan.

Maailman markkinoiden ohjaamana ruuan riittävyys sekä valmiudet sen tuottamiseen heittelevät rajusti maiden ja alueiden välillä. Sen vuoksi lähes kaikissa maailman maissa harjoitetaan maatalouspolitiikkaa.

Politiikasta huolimatta ruokahuollossa on vakavia ongelmia. Professori Helenius perää lääkkeeksi vastuullisuutta.

”Ei pidä mennä muiden riisikupille ahmimaan”, Helenius toteaa. Hänen mukaansa köyhissä maissa nähdään nälkää, kun rikkaat ostavat ruuan köyhien suusta.

Professori puuttuu tärkeään asiaan. Hän painottaa aitoa omavaraisuutta, jota esimerkiksi EU:n maatalouspolitiikka ei jäsenvaltioittain ymmärrä.

Rehua ja ravinteita kuskataan mantereelta toiselle. Samalla esimerkiksi Suomessa rehuomavaraisuus on valkuaisten osalta heikko, ja ruuankin omavaraisuus on pudonnut 70 prosenttiin.

Ruuan kansainvälinen kauppa on paitsi bisnes lukuisille yrityksille, myös lähes välttämättömyys itse ruuantuotannolle. Sen tasapainosta pitää kuitenkin huolehtia nykyistä paremmin.