Ruokaa, lämpöä ja lääkkeitä tarvitaan myös poikkeusoloissa – siksi huoltovarmuus on koko kansan asia
Suomessa on varauduttu hyvin poikkeustilanteisiin, mutta siitä huolimatta elintarvikeketju pellolta pöytään asti on edelleen liian riippuvainen tuontienergiasta.
Eläimille vettä. Vesi on niin ihmisille kuin tuotantoeläimille välttämättömyys, joten vesihuolto yksi varautumisessa huomioon otettavista seikoista. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen6.12.202406:30
Suomessa on jo lähes sadan vuoden ajan varauduttu määrätietoisesti poikkeustilanteisiin, esimerkiksi häiriöihin elintarvikesektorilla tai polttoainehuollossa. Varautumistyö alkoi 1920-luvulla ensin sotatalouskomitean ja sen jälkeen taloudellisen puolustusneuvoston perustamisella. Juuri talvisodan kynnyksellä luotiin kansanhuoltoministeriö ja sotien jälkeen 1950-luvulla lopulta nykyisen huoltovarmuusorganisaation edeltäjä, puolustustaloudellinen suunnittelukunta, jonka asema kirjattiin lakiin vuonna 1960.
Laajasti kansan tietoisuuteen varautumistyö nousi kuitenkin vasta rajojen sulkeuduttua koronapandemian myötä, ja toden teolla sen merkitys alettiin ymmärtää Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022. Monelle jopa huoltovarmuuden käsite tuli kenties tutuksi vasta Venäjän sotatoimien myötä, kun kansa alkoi toden teolla pohtia maamme kykyä selvitä hyökkäyksestä omalle maaperällemme: riittäisikö kaikille esimerkiksi ruokaa, sähköä, lämpöä ja vaikkapa lääkkeitä.
Parisen viikkoa sitten sisäministeriö teki näistä asioista vielä pykälän verran konkreettisempia julkaisemalla verkossa päivitetyn varautumisoppaan, jossa muistutetaan kansalaisia muun muassa kotivaran tarpeellisuudesta.
Suomen silloinen huoltovarmuusorganisaatio joutui jo 1970-luvun energiakriisin yhteydessä sen tosiseikan eteen, että olemme erittäin riippuvaisia muualta tuodusta energiasta. Siitä huolimatta kriittiset toiminnot, jopa elintarviketuotanto, seisovat edelleen erittäin vahvasti tuontienergian varassa. Sähkön ja lämmityksen osalta useimmat maatilat pärjäävät kohtuullisesti poikkeusoloissakin. Sen sijaan traktorit ja koko Suomen kuljetusala toimii käytännössä täysin tuontipolttoaineella. Se on pitkien etäisyyksien maassa todellinen riski.
Biokaasun käytön edistäminen olisi siten paitsi ilmasto- myös huoltovarmuuskysymys: kaasualaa edustavan Suomen kaasuyhdistyksen mukaan Suomi voi olla 2050-luvulla päästöttömien energiakaasujen osalta omavarainen. Tähän on kuitenkin matkaa, ja nykyinen hallitus on muun muassa sekoitevelvoitetta koskevilla populistisilla venkoiluillaan sotkenut tätä maaseudunkin kannalta tärkeää murrosta.
Vanhastaan on muistutettu, miten varautuminen on viisautta, ja ennakoinnin laiminlyönnillä voi olla arvaamattomia seurauksia. Tästä on runsaan sadan vuoden takaa kokemusta Suomessakin: viljantuonnin tyrehtyminen Venäjältä johti huoltokatastrofiin, laukaisi poliittisia levottomuuksia ja oli yksi syy vuoden 1918 sisällissotaan. Kerran jos toisenkin on myös havaittu, miten itäisen naapurikansamme kyky selvitä kaalilla ja perunoilla yllättää. Tätä etua vastaan ei Suomen kannata lähteä kisaamaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
