Laadukas siemen on ruokaturvan perusta ‒ tutut, vuosia palvelleet lajikkeet voivat nopeasti menettää merkityksensä

Lajikejalostuksen avulla viljelykasvien ominaisuuksia on pystytty merkittävästi parantamaan. Ilmastonmuutoksen myötä merkitys vain kasvaa. 

Viime syksyä ja alkutalvea leimasi vilkas keskustelu siitä, kannattaako viljelijöiden ylipäätään kylvää peltojaan. Taakse jäänyt heikko satovuosi oli ajanut tilojen talouden kriisiin samaan aikaan kun tuotantopanosten – erityisesti lannoitteiden ja energian – hinnat olivat karanneet pilviin.

MT:n suomalaisille kylvösiemenkauppiaille tekemä kysely osoitti kuitenkin sen, että hyvään satoon tähtäävät viljelijät eivät olleet kustannuskriisinkään keskellä valmiita tinkimään kylvösiemenestä. Kauppiaat myivät talven ja kevään aikana varastonsa lähes tyhjiksi, eikä kylvöjen loppumetreillä varastossa ollut käytännössä kuin hiukan kauran siementä. Ohrat ja vehnät myytiin loppuun, ja Huoltovarmuuskeskuksen siemenvarmuusvarastojen purkulupa tuli tarpeeseen. (MT 8.6.)

Käytännössä kuluvasta kasvukaudesta käytävän keskustelun luonne muuttuikin jo Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa. Esimerkiksi neuvontajärjestöt ryhtyivät kannustamaan kylvöalan ja sadon maksimointiin tuotantopanosten hinnoista huolimatta.

Ruokakriisin puhjettua kotimaisen ruuantuotannon merkitys on ymmärretty ja tiedostettu tavalla, jota ei ole nähty vuosikymmeniin: Varmistaaksemme epävarmoissa oloissa oman leipämme meidän pitää yrittää tuottaa se mahdollisimman pitkälle itse.

Rikkaan maan ei myöskään pidä lähteä ostoksille samoille markkinoille, joilta köyhemmät maat yrittävät saada nälkäkriisin vaarassa olevalle kansalleen ruokaa.

Siinä missä kotimainen ruoka ei ylipäätäänkään ole itsestäänselvyys, sitä ei ole kotimainen kylvösiemenkään. Sitä saadaan vain, jos siemenelle on tuottajia ja jalostajia.

Kylvösiementuotanto on vaativaa erikoistuotantoa, jota viranomaiset valvovat tarkasti sekä kasvukauden aikana että sen jälkeen. Jokainen myytävä siemenerä on läpäissyt Ruokaviraston valvonnan ja saanut myyntiluvan edellyttämän sertifikaatin takeeksi laadusta ja puhtaudesta.

Viljelykasvien jalostajat puolestaan varmistavat sen, että suomalaisilla tiloilla on mahdollisuus kylvää pelloilleen pohjoisiin viljelyoloihin varmuudella sopivia lajikkeita. Suomen lyhyt ja intensiivinen kasvukausi pitkine päivineen ja valoisine öineen vaatii omat lajikkeensa. Täällä eivät menesty sen paremmin lämpimämpien alueiden lajikkeet kuin meikäläistä lyhyempää päivänpituutta vaativat kasvit.

Viljelykasvien jalostus on nähty niin tärkeäksi, että sitä harjoittavien yritysten, Boreal Kasvinjalostuksen ja Suomen Siemenperunakeskuksen omistaminen on laissa määritelty valtion strategiseksi intressiksi. Borealista valtio omistaa yli 60 prosenttia, Siemenperunakeskuksestakin yli viidenneksen. Strategisen omistuksen perusteena on nimenomaan huoltovarmuuden varmistaminen ja arvokkaan jalostusaineiston säilyttäminen.

Mitä äärevämmiksi säät ilmastonmuutoksen myötä Suomessa käyvät, sitä tärkeämmäksi jalostus muuttuu. Tutut, vuosia palvelleet lajikkeet voivat nopeasti menettää merkityksensä, jos ne eivät enää pysty muuttuvissa oloissa tuottamaan kunnollista satoa.

Oma lukunsa ovat kuluttajien toiveet. Mitä suuremmaksi uudenlaisten kasvisperäisten proteiinilähteiden kysyntä kasvaa, sitä tärkeämmäksi tulevat viljeltävien lajikkeiden ominaisuudet. Tuttu, vuosia palvellut rehulajike ei välttämättä tuota satoa, joka täyttäisi uudenlaisten käyttökohteiden vaatimukset.

Jos kotimainen jalostus ei tässä muutoksessa pysy mukana, ei viljelijöille ole välttämättä enää kylvettävää. Kovin kauan ei säästeliäinkään viljelijä pärjää lakaisemalla edellisten vuosien jäämiä laarien pohjilta.