Talouspolitiikan teoriat ovat hallituksen testissä

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Rikka Purran (ps.) talouspolitiikassa painetaan jarrua ja kaasua samanaikaisesti. Leikkauksista ja verojen korotuksista huolimatta velkaa otetaan ensi vuonna yli 12 miljardia euroa. Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta

Hallituksen talouspolitiikka on nostattanut, kuten aina, ristiriitaisia tunteita. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen keskeinen tavoite on vakauttaa julkisen talouden velkaantuminen. Keinoina ovat muun muassa erilaiset leikkaukset sosiaali- ja työttömyysturvasta sekä verojen kiristykset. Lisää kiristyksiä on luvassa.

Tavoite on kaikin puolin kannatettava, mutta monen mielestä hallituksen valitsemat lääkkeet eivät tautiin auta, vaan pahentavat sitä entisestään. Periaatteessa hallituksen talouspolitiikka on suhdannetilanteen huomioiden ristiriitaista.

Talousteorioita on paljon, mutta yksi tunnetuimmista teoreetikoista on englantilainen John Maynard Keynes. Hänen luomansa, monissa maissa eri puolilla maailmaa edelleen käytössä oleva teoria on periaatteessa yksinkertainen. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa syntynyt keynesiläinen talousteoria perustuu kokonaiskysyntään, joka avulla pystytään vaikuttamaan talouteen ja tasaamaan talouden nousuja ja laskuja.

Keynesiläisyydessä valtion rooli on keskeinen. Hyvinä aikoina kokonaiskysyntää pitää valtiovallan pyrkiä hillitsemään kiristämällä etuuksia ja verotusta sekä lyhentää velkaa. Huonoina aikoina kysyntää pitää pyrkiä piristämään esimerkiksi verohelpotuksin ja ottamalla velkaa. Valtion varoilla kokonaiskysyntää kasvattamalla voidaan parantaa työllisyyttä. Kun työllisyys kasvaa, tavaroiden ja palvelujen kysyntä kasvaa. Tästä syntyy talouteen positiivinen kierre.

Eri puolilla maailmaa keynesiläisyys on vahvassa kurssissa. Esimerkiksi Kiinassa ja Yhdysvalloissa valtio on ottanut vahvan roolin teollistamispolitiikassa. Oman maan taloutta pyritään elvyttämään jakamalla erilaisia tukia avokätisesti. EU:ssa säätely on hillinnyt valtiontukien myöntämistä, mutta säätelyä on helpotettu ja esimerkiksi Saksassa tukihanat on käännetty auki.

Suomen vauraus on sotien jälkeen rakennettu suurelta osin valtionyhtiöiden varaan. Pienen maan on vaikea lähteä kisaamaan tukipolitiikassa isojen kanssa. Velaksi investoiminen on ongelmallista tilanteessa, jossa valtio on jo valmiiksi pahoissa veloissa. EU on toteuttanut keynesiläistä politiikkaa erilaisilla tuki- ja elvytyspaketeilla, mutta niissä Suomi on ollut aina nettomaksaja.

Arvostelijoiden mukaan hallituksen toteuttama talouspolitiikka on lopettamassa niin sanotun sosiaalivaltion ja ajamassa Suomea liberalistiseksi "yövartijavaltioksi". Siinä valtio keskittyy tuottamaan vain turvallisuuspalveluja eli huolehtimaan puolustusvoimista, poliisista, oikeuslaitoksista ja vankiloista. Kaikesta muusta ihmiset olisivat itse vastuussa.

Talousteoriat eivät ole puhtaasti käytössä missään maassa, kommunistista Pohjois-Koreaa lukuun ottamatta. Markkinatalouden lipunkantajamaassa Yhdysvalloissa valtio tukee vahvasti oman maan teollisuuttaan valtiontukien lisäksi muun muassa tuontitulleilla. Kommunistisessa Kiinassa on käytössä eräänlainen sekatalousjärjestelmä. Valtio valvoo kyllä tiukasti kaikkea, mutta talousuudistuksen seurauksena ainakin osa kansasta elää vahvasti markkinataloudessa.

Talousjärjestelmästä riippumatta valtiot hakevat lisää talouskasvua. Sitä myös Suomi tarvitsee kipeästi.

Hallituksen talouspolitiikka menee "yövartijahallituksen" suuntaan, koska yhteiskunnan roolia pyritään vähentämään. Samaan aikaan toimitaan myös vahvasti keynesiläisesti. Suomi ottaa budjetin mukaan ensi vuonna velkaa ennätykselliset yli 12 miljardia euroa. Olennaista on, mihin nämä elvytysrahat käytetään.

Asiantuntijat ovat vuosia ennakoineet, tai toivoneet, että talouskasvu alkaa syksyllä. Toivottavasti ensi vuonna näin todella tapahtuu.