Peltoja lannoitetaan yhä poliittisesti kestämättömällä tavalla – hallituksen olisi viimein puututtava venäläisen ammoniakin käyttöön

Yaran Suomessa tekemät lannoitteet pohjautuvat yhä suurelta osin venäläiseen raaka-aineeseen. Kuva: Jarno Mela

Pääkirjoitus|Maatalous

10.11.202504:30

Pääkirjoitus

Jouni Kemppainen

Suomalaisia peltoja lannoitetaan edelleen poliittisesti kestämättömällä tavalla. Yaran Uudenkaupungin tehtaalle kuljetetaan viikoittain valtava määrä venäläistä harmaata ammoniakkia, joista norjalaisomisteinen tehdas tekee lähes kaikki suomalaisten tilojen tarvitsemat lannoitteet.

Ongelma on ollut pitkään tiedossa, mutta se on jätetty yhteiskunnallisessa keskustelussa syrjään. Korvaavaa raaka-ainetta Yaran tehtaalle on vaikea hankkia.

Nykyinen oikeistohallitus ei ole asiaan puuttunut, vaikka hanke oli hallituksen alkutaipaleella selvityksessä.

Kun ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.) lähti Espoon kaupunginjohtajaksi, seuraajaksi tulleen Sari Multalan (kok.) aikana jälki on jäähtynyt.

Kun Venäjän käymä hyökkäyssota vain pitkittyy, ongelma kärjistyy. Sitä ei kannata peitellä.

Suomalaiset viljelijät ansaitsevat lähtökohdan, jossa heidän elinkeinonsa ei perustu venäläisen sotatalouden hyödyttämiseen.

Maataloustuottajien lisäksi kaikki muutkin suomalaiset ansaitsevat ruokaketjun, joka perustuu kotimaiselle vihreälle ammoniakille venäläisen epäekologisen raaka-aineen sijasta.

Pisimmällä typpilannoitehanke on Naantalissa, jossa entisen öljyjalostamon tontille on suunniteltu kotimaista vihreää ammoniakkia tuottavaa tehdasta, jonka tuottama raaka-aine soveltuisi hyvin typpilannoitteiden valmistamiseen.

Periaatteessa raaka-aine saattaisi sopia laimennettuna myös suoraan pelloille levitettäväksi, mutta käytännössä se todennäköisesti vaatisi rakeistamista, jota Suomessa tehdään tällä hetkellä Uudessakaupungissa.

Silti Yaran hallitsemassa lannoitekaupassa tarvittaisiin kipeästi kilpailua. Typpilannoitteiden raaka-aineesta olisi hyvä aloittaa.

Sen jälkeen voitaisiin jatkaa Soklin fosforiesiintymän tai biotuotteiden sivuvirrasta syntyvän aineksen talteenotolla. Aivan mahdotonta ei olisi myöskään pohtia oman rakeistamiseen kykenevän lannoitetehtaan vauhdittamista.

Vaikka valtiolla on krooninen rahapula, hyviin kasvua tukeviin hankkeisiin rahaa on kyllä olemassa.

Pankit tekevät tällä hetkellä OP-ryhmän johdolla erinomaista tulosta ja myös valtion omistamalla Teollisuussijoituksella voisi eurojen ohella olla kiinnostusta agri-bisneksen vihreässä ytimessä tehtäviin ekologisiin innovaatioihin.

Naantalin ranskalais-suomalaisen yhtiön hankkeen kustannusarvio on noin 250 miljoonaa euroa. Se on toki paljon, mutta summa ei ole hyötyihin nähden mahdoton.

Varsinainen ongelma on Yaran houkutteleminen uuden vihreän ammoniakin käyttöön. Niin paljon halvempaa venäläisvalmisteinen epäekologinen tuote sille on.

Myös vihreään kotimaiseen ammoniakkiin pohjautuvan lopputuotteen hinta olisi todennäköisesti huomattavasti nykyisiä fossiilisia lannoitteita kovempi. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla.

Valtiolla olisi mahdollisuus painostaa teollisuutta luopumaan venäläisestä raaka-aineesta ja subventoida alkuvaiheessa kotimaiseen tuotantoon perustuvan lannoitteen käyttöönottoa muun muassa verokannustein.

Ongelmana on poliittisen johtajuuden puute. Sitä ei synny, jos nykyisen järjestelmän epäkohdista ei uskalleta vieläkään puhua ääneen.

Samaan aikaan olisi havaittava hankeen ekologiset hyödyt koko ruokaketjulle. Jos fossiilisista lannoitteista luovuttaisiin edes typen osalta, askel hiilineutraalimpaan maatalouteen olisi huima.

Ympäristöministeriön ohella kotimaisen lannoitetuotannon vauhdittaminen olisi mitä suurimmassa määrin maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) intressissä.

Myös MTK:n puheenjohtajaehdokkaiden kannattaisi ottaa asia agendalleen. Niin ilmeistä ja isänmaallista sen edistäminen on.