EU ei tue tuottajan roolia ilmastotyössä

Suomalainen maatalous ja Euroopan unioni ovat jälleen törmäyskurssilla. Harvoin tilanne tässä asetelmassa on ollut hyvä, eikä se ole sitä tälläkään kerralla. Silti tilanteen edessä ei ole syytä vaipua epätoivoon. Aiemminkin synkkääkin synkemmistä tilanteista on noustu siedettävään lopputulokseen.

Pähkinänkuoressa EU:n komission esitykset veisivät suomalaisilta kahdeksan prosenttia seuraavalla maatalouden cap-kierroksella vuosina 2021–2027. Tämä tarkoittaisi vuodessa 14 miljoonan euron leikkausta suoraan tukeen ja 48 miljoonan euron vähennystä maaseudun kehittämiseen ohjattuihin tukiin.

Samaan aikaan Suomi on saamassa maakuntien alue- ja rakennekehitysrahoihin viiden prosentin lisäyksen. Maataloutta tämä tuki ei suoraan auta, mutta maaseudun muuhun kehittämiseen 100 miljoonaa euroa on tarpeellinen lisäys.

Maataloustuottajien näkökulmasta tämänkertainen komission tarjous on harmillisen ristiriitainen. Hiilen sidonnasta tai muusta ympäristön eteen tehtävästä työstä ilmaston muutoksen vastustamiseksi ei tarjota minkäänlaista kannustinta.

Päinvastoin ympäristötoimia vaaditaan, mutta niiden toteuttamiseksi ei anneta eväitä. Tässä lienee myös vipuvarsi, jolla komission esitystä on mahdollista kääntää oikeudenmukaiseen suuntaan.

Jos maapallon lämpeneminen on kaikkien ongelma, miksi hiiltä sitovia ja ympäristön puolesta taistelevia tuottajia ei tueta tämän tavoitteen saavuttamiseksi? Maaseudun kehittämiseen tarkoitettuja tukia olisi syytä maksaa vielä huomattavasti enemmän, jotta aivan jokaisen maapallolla asuvalle voitaisiin tarjota paitsi ruokaa myös mahdollisimman suotuisa ilmasto.

Tätä leikkauksia esittävä EU-komissio ei nyt ymmärrä. Jos tukia vähennetään, olisi syytä keventää myös vaatimuksia, joita tuen saamiseen liittyy. Nyt komissio toimii päinvastoin.

Tarkoituksena oli tukea EU-alueen tuottajia niin, että elinkeinosta olisi saatavissa kohtuullinen elanto. Nyt lopputuloksena on ohjelma, jossa komission omaa työtä on yksinkertaistettu, mutta tuottajan pikkutarkkaa ohjeistusta vain lisätty. Tämä on paitsi hankalaa myös kallista.

Silti vaikuttaminen EU:n päätöksentekoon ja myös Suomen seuraavan hallituksen ohjelmaan on vasta alussa. Paljon on vielä tehtävissä. On syytä muistaa, että ensi vuoden Euroopan parlamentin vaalit voivat vielä vaikuttaa myös koko unionin maatalous- ja ilmastopolitiikan suuntaan.

Maataloustuottajien kannalta olennaista on tukisumman suuruus. Eurooppalaisten tuottajien etujärjestöt ja poliittiset päätöksentekijät tekevät tällä hetkellä kaikkensa, jotta Britannian EU-eron loppulaskua ei maksatettaisi pelkästään viljelijöillä.

Muistissa on EU:n Venäjään kohdistamien pakotteiden rasite, joka lankesi paitsi suomalaisten tuottajien myös monen muun EU-maan kollegan harteille.

Suomen osalta maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ilmoitti tuoreeltaan, ettei maan hallitus hyväksy EU:n komission esitystä cap-uudistukseksi. Myös maataloustuottajain etujärjestön MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila on luonnollisesti ollut samalla linjalla.

Yleisen tukitason säilyttämisen lisäksi Suomen neuvottelijat keskittyvät vakuuttamaan komissiota siitä, että jo nykyisellään suomalainen maatalous toimii ympäristö- ja ilmastotietoisesti. Samalla tuen myöntämisen ehtoja haluttaisiin EU:n sijasta kotimaassa päätettäviksi.

Raskas byrokratia osataan toki täälläkin, mutta kotimaisen tuotannon edellytykset olisivat joka tapauksessa paremmin tiedossa.

Suomalaisen elintarviketuotannon riemumarssiksi cap-uudistus tuskin muuttuu. Ympäristöä suojelevaan torjuntavoittoon on kuitenkin yhä mahdollista yltää.