Politiikka

"Järjestö on alkutuottajan paras tulevaisuusvakuutus" – valtuuskunnan puheenjohtaja Viljanen kaipaa tolkkua ja vastuuta maatalouskeskusteluun

Viljasen mukaan maatalouden toimintaa ja tuotantoa on kyseenalaistettu tavalla, jollaista ei sotien jälkeen ole nähty.
Jaana Kankaanpää
Valtuuskunnan puheenjohtajan Eerikki Viljasen mukaan media kertoo metsäasioista usein hyvin yksipuolisesti.

"Muut tärkeät vakuutukset korvaavat vahinkoja jälkikäteen, mutta tulevaisuusvakuutus estää olosuhteet, joissa vahinkoja voi sattua", MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen sanoi valtuuskunnan kokouksen avauspuheenvuorossa.

Hän tarkoitti tulevaisuusvakuutuksella MTK:n jäsenyyttä.

"Kannattaa katsella mitä ympärillä julkisessa keskustelussa on puhuttu. Parin vuoden ajan on käyty kiivasta keskustelua, mikä on maamme metsien kestävän käytön taso, missä se määritellään ja ketkä siitä päättää. Jäsenyydellä taataan mahdollisimman pitkälle se, että voit metsänomistajana itse päättää mitä metsällesi teet."

Viljasen mukaan maatalouden toimintaa ja tuotantoa on kyseenalaistettu tavalla, jollaista ei sotien jälkeen ole nähty.

"En suoraan sanoen käsitä, miten esimerkiksi Yleisradio tuottaa ja lähettää ohjelmia, joissa asenteellisuus tuotantoa kohtaan on ilmiselvän yksipuolista, eikä sitä todellakaan tehdä vahingossa. Joku tolkku ja vastuu pitäisi niin keskustelijoilla kuin mediallakin olla."

Hän muistuttaa, että maanviljelijöitä ja metsänomistajia ei voi jättää keskustelun ulkopuolelle.

"Me MTK:n jäsenet omistamme noin 70 prosenttia maamme yksityismetsistä ja peltopinta-alasta. Me olemme siis keskeisin toimija uusiutuvien luonnonvarojen kestävässä hyödyntämisessä ja vaadimme, että meitä kohdellaan sen mukaisesti myös julkisessa keskustelussa."

Viljanen edellyttää, että rakennus-, luonnonsuojelu- ja lunastuslain uudistamisessa lunastuskorvausten on vastattava maan jälleenhankinnan arvoa ja siihen on lisättävä haittojen korvaus.

"Kuntien aloittama yksityisten maiden sosialisoiminen kaavoittamalla ja myymällä maat edelleen jopa monikymmenkertaisella hinnalla on loputtava heti. Me emme vaadi mahdottomia. Päinvastoin, vaadimme vain oikeutta ja kohtuutta."

Lue myös:

MTK:n valtuuskunta kokoontuu Seinäjoella erikoisjärjestelyin — ministeri Leppä vaatii kuntapäättäjiä lopettamaan hakkeen tuonnin

Valtuuskunta hyväksyi MTK:n sääntömuutokset — "erilaisiin jäsenyyksiin ei voi olla mahdollisuuksia"

Omaisuudensuoja unohtuu lainsäädännön valmistelussa, MTK arvostelee – "Nyt voisi olla aika koota voimia omistusoikeuden professuuria varten"

Lue lisää

Keskustan Kurvinen: Hallitusohjelmassa on sitouduttu parantamaan maanomistajien omaisuudensuojaa tällä hallituskaudella – MTK:n Viljasen mukaan nykytilanne pakkolunastuksissa muistuttaa laillistettua ryöstöä

Yleisurheilutähti Kristiina Mäkelästä tulee suomalaisen ruuan sanansaattaja: "Odotan innolla kohtaamisia maataloustuottajien kanssa"

MTK:n Hakkarainen: "FSC sekoitetaan suojeluun, vaikka se on metsänhoidon työkalu" – talousmetsän lahopuuston lisääminen ei FSC-standardin mukaan velvoita suojeluun

Kunnat hallitsevat 1,5 miljardin euron metsäomaisuutta – MTK kannustaa maa- ja metsätaloutta ymmärtäviä ehdolle kuntavaaleihin