Miltä näyttää EU-maatalouspolitiikka Suomessa vuonna 2021? Ministeriö käynnistää työryhmärumban asiaa ohjaamaan
Neljä työryhmää työstää EU:n yhteisen maatalouspolitiikan valmistelua vuoteen 2020 asti.
Traktori pysäköitynä maa- ja metsätalousministeriön oven eteen hallituskadulla Helsingissä. Kuva on otettu 11.3.2016, kun viljelijät kokoontuivat traktorimarssille Helsinkiin osoittamaan mieltä maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. Kuva: Kari SalonenMaa- ja metsätalousministeriö on nimittänyt neljä työryhmää, joiden tehtävänä on valmistella Suomen maatalouspolitiikkaa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (cap) seuraavalla ohjelmakaudella.
Cap:n seuraava seitsenvuotinen ohjelmakausi on tarkoitus alkaa vuoden 2021 alusta. Toisin sanoen aikaa uuden ohjelmakauden alkuun on jäljellä kaksi vuotta ja lähes kolme kuukautta.
Pitkältä vaikuttavaa aikaa voi kuitenkin suhteuttaa vertaamalla sitä nykyisen ohjelmakauden valmisteluun. Sen oli tarkoitus valmistua niin, että uuden kauden tuet olisi otettu käyttöön jo vuonna 2014. Valmistelun venyminen siirsi alkamisen kuitenkin vuodella eteenpäin.
"Maatalousuudistus nuijittiin läpi Euroopan parlamentissa", uutisoi MT 22.11.2013, alle puolitoista kuukautta ennen kuin ohjelman olisi jo pitänyt olla voimassa.
Myös kansallinen ohjelmatyö eritoten ympäristökorvauksen osalta venyi loppumetreille muun muassa silloisen hallituksen keskinäisten kinasteluiden vuoksi: "Suomen ehdotus tukijärjestelmästä piti alun perin valmistua runsas kuukausi sitten, mutta aikataulusta on lipsuttu hallituspuolueiden kiistelyn takia", uutisoi MT 17.4.2014.
"Viikko sitten esitys vedettiin RKP:n vaatimuksesta viime tipassa valtioneuvoston asialistalta. Erimielisyyttä on ollut muun muassa ympäristötuen kohdentamisalueista, joissa tuki voidaan maksaa korotettuna. Vääntöä on ollut myös eläinten hyvinvointituesta."
Maa- ja metsätalousministeriö tiedotti tänään, että neljän nimitetyn työryhmän tehtävänä on valmistella cap:n seuraavan kauden "strategista kansallista suunnitelmaa EU:n asettamien tavoitteiden pohjalta".
"Työssä tullaan kuulemaan laajasti eri sidosryhmiä. Ahvenanmaan kysymyksiä tullaan käsittelemään erillisessä työryhmässä", tiedotteessa kerrotaan.
"Työryhmät valmistelevat cap-suunnitelmaa varten esityksiä maataloustuotannon, markkinoiden ja maaseudun kehittämistoimenpiteistä sekä näiden toimenpiteiden hallinnoinnista. Työryhmien esityksiä käsitellään maa- ja metsätalousministerin johtamassa CAP27-strategiaryhmässä."
Seuraavan runsaan kahden vuoden aikana ministeriö aikoo osallistaa sidosryhmät valmistelutyöhön laajasti. Työryhmät kokoustavat, pitävät työpajoja ja järjestävät kuulemisia, joista saadaan aineksia valmisteluun.
"Haluamme aidosti, että sidosryhmät tuovat arvokkaan osaamisensa mukaan cap-uudistukseen", siteerataan tiedotteessa maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston päällikköä Minna-Mari Kailaa.
Edellisten ohjelmakausien tavoin nytkin tavoitteena on yksinkertaistaa maatalouden tukipolitiikkaa. Lisäksi uudella kaudella pyritään lisäämään jäsenmaiden kansallista liikkumavaraa maatalouspolitiikassa.
Tätä kaikkea työryhmät voivat edistää, kunhan ottavat huomioon "Euroopan unionin yhteiset tavoitteet, kansalliset tavoitteet sekä toimenpiteiden keskinäisen yhteensopivuuden myös toimeenpanon kannalta".
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
