Kolmannes maapallon puulajeista häviämässä!

Mielipide

8.11.202101:00

Kolumni

Seppo Vuokko

Tämän syksyn synkin uutinen oli, että kolmannes maapallon puulajeista on uhanalaisia ja sukupuuton partaalla.

Ehkä paras uutinen taas oli, että Glasgow’n ilmastokokouksessa päätettiin lopettaa metsän hävittäminen. Edellinen on kuitenkin fakta, hyvä uutinen toistaiseksi vain lupaus.

Metsillä on merkitystä ilmaston lämpenemisen torjunnassa hiilen sitojina, mutta vielä tärkeämpää metsän hävityksen estäminen on lajikadon, siis sukupuuttojen, torjunnassa. Hiilen sidonnassa on yhdentekevää, mitä puuta metsä kasvaa, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta vieras puulaji on useimmiten yhtä paha kuin metsän hävittäminenkin. Siksi vieraisiin puulajeihin perustuvat plantaasimetsät ovat luontotuhoa silloin, kun ne raivataan alkuperäiseen luontoon.

Maapallolla on ainakin 60 000 puulajia. Näistä 17 000 on vaarassa hävitä. Jos katsotaan asiaa toiselta puolelta, vain 42 prosenttia maapallon puulajeista tiedetään turvatuiksi.

Näissä arvioissa ei ole voitu ennakoida ilmastonmuutoksen kaikkia vaikutuksia, joten tilanne voi muutaman vuosikymmenen kuluttua näyttää paljon huonommaltakin.

Kullakin puulajilla on suuri joukko, jopa useita satoja, omia seuralaisia, hyönteisiä, sieniä ja muita eliöitä, jotka ovat täysin riippuvaisia nimenomaan siitä puusta. Puulajin häviäminen merkitsee tuhoa myös sen seuralaisille.

Seuralaislajiston säilyttämiseksi ei riitä, että muutama tai edes muutama sata niiden isäntäpuuta säilyy. Harvinaisimpia lajeja on jäljellä vain yksi tai muutama puu. Niiden oma seuralaislajisto on jo suurelta osin tuhoutunut. Puita pitäisi olla kymmeniä tuhansia useana metsikkönä tai hajallaan laajalla alueella, jotta seuralaisilla olisi mahdollisuuksia säilyä.

Metsien säilyttäminen ei tropiikissakaan tarkoita sitä, ettei metsää käytettäisi. Seudun asukkaille vain sellainen metsä, josta on heille jotakin hyötyä, on arvokas. Jos metsä tarjoaa ravintoa tai tuloja, sitä varjellaan.

Suomalaisen metsätalouden menetelmät eivät sellaisenaan sovi trooppisten luonnonmetsien käsittelyyn. Valikoivat harvennustyyliset hakkuut eivät onnistu, sillä hehtaarilla voi olla kymmeniä käyttöarvoltaan erilaisia puulajeja. Vähäarvoisten puiden jatkuva säästäminen voisi aiheuttaa lajistoon pysyviä muutoksia.

Trooppisten metsien kestävään käyttöön on kehitelty erilaisia ruutu- ja kaistalehakkuita, joissa vieressä kasvava varttunut metsä turvaa sekä uudistumisen että monimuotoisuuden.

Myös tropiikissa voidaan entistää muussa käytössä ollutta maata metsäksi. Se voi joskus olla ainoa keino lisätä metsäalaa.

Siihenkin on jo testattuja keinoja. Jos maaperä on pitkäaikaisen viljelyn ja kaskeamisen uuvuttama, siihen ei aina voi suoraan istuttaa alkuperäisen metsän lajeja. Välivaiheena tarvitaan typpeä sitovia ja maaperää parantavia kasveja kuten akasioita. Muutaman vuoden kuluttua akasioitten lomaan voi istuttaa marjakasveja kuten fiikuksia. Lepakot ja linnut huolehtivat kyllä sitten uuden metsän kylvöstä.

Boreaalinen havumetsä on maapallon parhaiten säilyneitä ekosysteemejä. Pinta-ala ja puiden yksilömäärä ovat saamaa suuruusluokkaa kuin trooppisten metsien.

Mutta lajistossa ja suojelutarpeessa on suunnaton ero. Pohjoisen havumetsissä ei juuri ole sukupuuton uhkaamia lajeja. Puulajeja on koko alueella muutamia kymmeniä, noin promille maapallon puulajeista. Myös muissa eliöryhmissä suhde on samanlainen.

Toki havumetsistäkin on pidettävä huolta, mutta eikö tulevaisuuden kannalta pitäisi kiinnittää enemmän huomiota niihin 999 promilleen?

Kirjoittaja on luontokirjailija Savitaipaleelta.

Jos metsä tarjoaa ravintoa tai tuloja, sitä varjellaan.