Uutiset

Rovaniemelle valittiin uusi puheenjohtaja – ”Kokouksessa oli positiivinen henki”

Rovaniemen Ravirata Oy:n puheenjohtajaksi valittiin uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa Osmo Huhtala ja sihteeriksi Timo Tossavainen.
Anu Leppänen
Suomen Hippoksen mukaan kasvomaskipakolla pyritään turvamaan ravien jatkuminen pahenevasta koronavirustilanteesta huolimatta tauotta.

Siviilissä Huhtala on Lyseonpuiston lukion rehtori. Raviurheilua hän on harrastanut vasta muutaman vuoden, mutta innostuksesta kertoo, että parasta aikaa hän suorittaa korttikurssia.

Avoinna oleva toimitusjohtajan paikka päätettiin laittaa hakuun ensi tilassa. 3-tuntisessa kokouksessa keskusteltiin monista muistakin asioista, mm. viime Vuoden Ravitekona palkitusta Arctic Horse Racesta.

”Sehän oli mahtava tapahtuma, mutta tulokseltaan miinusmerkkinen. Tapahtumaa olisi ilman muuta kiinnostusta jatkaa, kunhan se saadaan vain taloudellisesti toimivaksi. Keskustelu asiasta jatkuu”, kokouksessa läsnä ollut Rovaniemen Hevosystävät ry:n puheenjohtaja Jarmo Mänty lupasi.

”Paljon on tehtävää ja selvitettävää, mutta minusta kokouksessa oli positiivinen henki. Samoin tänään, kun tapasin entisen puheenjohtajan Matti Rajaharjun. Hän lupasi jatkaa tuomarihommissa ja auttaa kaikissa muissakin asioissa, mitä eteen tulee.”

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rovaniemen raviradan hallitus vaihtui puheenjohtajaa lukuun ottamatta – toinen iso vaihdos reilun vuoden sisään

Myös Arctic Horse Race -tapahtuma ilman yleisöä

Rovaniemen raveissa ei puutetta hevosista eikä ihmisistä

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video