Uutiset

Kaustinen ja Härmä tuohtuivat: Kuninkuusravihakemusta ei ole käsitelty tasapuolisesti – "mahdollisuus oikaista tulkintoja pimitettiin"

Valtiontukisäädökset edellyttävät MMM:n mukaan, että kilpailusta vastaava tukikelpoinen järjestäjä kilpailuttaa yhteistyökumppanit.
Johannes Tervo
Valtiontukijärjestelmä edellyttää, että Kaustisen pitäisi kilpailuttaa muut raviradat ennen yhteistyökumppanin valintaa. On ensimmäinen kerta, kun kaksi rataa hakee vuoden päätapahtuman järjestämistä yhdessä. Kuva on otettu, kun Härmän rata valmistui kesäkuussa 2016.

Hippoksen valtuuskunnan kokouskutsu aiheutti tiistaina suurta ärtymystä ja hämmennystä Kaustisen ja Härmän raviradoilla. Kutsun liitteeksi oli laitettu Kuninkuusravien järjestämistä koskien kirje, joka oli tullut maa- ja metsätalousministeriöstä maaliskuun lopussa vastauksena Hippoksen tiedusteluun valtiontuista.

Kirjeessä muistutetaan, että MMM ei voi tehdä ennakkopäätöksiä Kuninkuusravien valtiontuista, vaan ne ratkaistaan aina vuosi kerrallaan. Koska kiertävä vuoden päätapahtuma on järjestelyiltään suuri, järjestävä rata on saanut normaalisti korotetun toimintatuen.

Kirjeen keskeisin sisältö liittyy yhteistyökuvioon, jollaista ei ole aiemmin tapahtuman järjestelyissä nähty. Jos Kaustisen Raviseura hankkii Kuninkuusravien infrastruktuurin muulta raviradalta, "on suoritettava asianmukainen kilpailutus, johon muut raviratayhteisöt voivat osallistua Lillbacka PowerCon lisäksi", MMM:n lausunnossa lukee.

Kaustisen seudun raviseura, Härmän ravirata ja Lillbacka PowerCo Oy ovat hakeneet Kuninkuusravien järjestämistä yhdessä jollekin vuosista 2022–2024.

"Olisimme tietysti pyrkineet asianomaisena oikaisemaan kirjeessä ilmoille heitettyjä tulkintoja jo aikaisemmin, mutta saimme kirjeen tiedoksemme vasta 9.6, vaikka se oli saapunut Hippokselle jo 31.3.", toteaa Kaustisen seudun raviseuran toiminnanjohtaja Jyri Ahonen.

Raviseura ei ole vuokraamassa Powerparkin rata-aluetta käyttöönsä, vaan saa sen käyttöönsä veloituksetta.

"Toimintamallimme perustana on yhteistyö, josta kaikki osapuolet hyötyvät. Powerpark on myös sitoutunut satsaamaan ravien palkintoihin huomattavan omavastuuosuuden ja takaa muutenkin taloudellisesti ja toiminnallisesti osaltaan tapahtuman järjestelyistä. Olemme hakemassa ja toivottavasti myös järjestämässä tapahtumaa yhdessä ja tällainen yhteistyö ei kilpailutuksia tarvitse", Ahonen painottaa.

Suomen Hippoksen hallitus esittää, että tämän vuoden viralliset Kuninkuusravit siirtyvät Seinäjoelle ensi vuodeksi ja ensi vuoden ravit Forssassa vuoteen 2022. Sitä seuraaville vuosille ehdolla ovat Jyväskylä ja Kouvola.

Hallitus on myös päätynyt esittämään valtuuskunnalle, että koronasiirtymien vuoksi myös vuoden 2025 paikkakunta päätettäisiin saman tien ja se olisi Oulu.

Kaustisen ja Härmän edustajat toteavat, että kaikki seitsemän hakijaa ovat Hippoksen hallituksen esityksen mukaan edelleen valintaprosessissa mukana. Päätäntävalta asiassa on valtuuskunnalla, joka siis kokoontuu Jyväskylässä juhannuksen jälkeen.

Kaustisen ja Härmän edustajat kuitenkin pelkäävät, että heidän kannaltaan Hippoksen pimittämä kirjeenvaihto on pilannut hakuprosessin.

"Miksi kirje tuotiin meille hakijoina tietoon vasta nyt? Näkemyksemme on, että tasapuolinen hakemusten käsittely 24.6. kokouksessa ei ole enää mahdollista", Jyri Ahonen pelkää.

MMM:n neuvotteleva virkamies Tapani Sirviö vahvisti perjantaina MT:lle viestillä kesken loman Hippokselle menneen kirjeen keskeisen viestin.

MMM tulee toimittamaan ensi viikolla uuden kirjelmän. Käytännössä siinä Sirviön mukaan vahvistetaan se, että kilpailutus on välttämätön.

Raviratojen tuet on sidottu valtiontukisäädöksiin, jotka EU hyväksyy. Kilpailutus tarvitaan, jotta toimintatukea voidaan maksaa tilanteeseen, jossa tuen edunsaajina ovat tuottojen jaon vuoksi käytännössä muutkin kuin kilpailusta vastaava raviratayhtiö tai -yhdistys.

Kaustinen ja Härmä kertoivat viime juhannuksena yhteisestä Kuninkuusravihakemuksestaan

Lue myös uutistausta: Hippoksen valtarakenteissa kuplii

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kari Eriksson luopuu Oulun raviradan puheenjohtajuudesta – ehdokkuus Hippoksen hallitukseen harkinnassa

Jari Leppä tyytyväinen budjettiriihen tuloksiin – Veikkauksen tuottojen pudotus korvataan täysin kaikille tuotonsaajille

Euroja ja esikuvia

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video