Talkkari kohti Kunkkareita osa 4: Sisulla huipulle kulkeneet Evartti ja Akaasia
Onnea onnettomuudessa on tarvittu molempien tämän viikon Kunkkaritähtien uralla.
Akaasian ennätysniukka 0,4 sekunnin häviö Turussa on Ari Oja-Nisulan mielessä yllättäen suurempi voitto kuin kuningattaruus Rovaniemeltä. Kuva: Jukka HeiskalaEvartti on tehnyt nousun sairaskarsinasta kuninkuuden ennakkosuosikkien joukkoon.
"Ravi kävi koko ajan ja kaikki käy", Jutta Ihalainen Team Ojanperästä kuvaa sitä, millainen ori oli jo nuorena.
Hän kertoo myös orin terveysvaikeuksista, joita on riittänyt.
"En usko, että tähän kykenee muu kuin hevonen, joka on todella mieleltään kilpailija."
Samalla selviää myös, miksi Jutta ja Antti Ojanperä alun perin menivät katsomaan Olli Sippolan kasvatteja Kuortaneelle.
Akaasia on yksi niistä kuninkuuskisojen päälähtöjen hevosista, jotka ovat olleet saman perheen omistuksessa ja valmennuksessa emätamman mahasta alkaen.
Rovaniemen ravikuningatar ja kaksi kertaa niukasti Saaga S:lle hävinnyt tamma on vahinkovarsa, sillä kurikkalainen Ari Oja-Nisula osti emän tyhjänä.
Hankaluuksia ei ole puuttunut. 4-vuotiaana polvensa loukannut tamma pääsi ensi starttiin vasta kaksi vuotta myöhemmin. Viime vuonna tuli sitten hankosidevamma, josta tamma silti teki uuden nousun huipulle.
"Mitään tähtäintä ei ole enää", Oja-Nisula toteaa varovaan tyyliinsä.
Fransista kantava tamma saa kunkkarien jälkeen keskittyä äidin tehtäviin. Sen sijaan mahdolliselle jäljeläiselle suunnitelmia kyllä löytyy.
Evartti
9-vuotias, enn. 19,4aly ja 22,9ke, vs. 205 325 e
omistaja Talli Pajatso
ohjastaa Santtu Raitala
Akaasia
14-vuotias, enn. 20,4aly ja 23,4ke, vs. 266 730 e
ohjastaa Markku Hietanen
Heinäkuun ajan Talkkarin Kunkkari Spesiaali on katsottavissa jo perjantaisin kello 18.
Ohjelma lähetetään antennitalouksiin tv-kanavalla 26 lauantaina ennen T75-ravien alkua kello 13.30 ja sunnuntaisin kello 9.
haastattelut: Kari Lähdekorpi ja Lauri Hyvönen
kuvaus ja editointi: Jukka Heiskala
tuottaja: Jussi Korkia-Aho
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


