Neljän vuoden takainen Pilvenmäki Special-voittaja jouduttiin lopettamaan
Lauantaina saatiin uusi nimi Pilvenmäki Specialin kunniataulukkoon. Sunnuntaina päätti puolestaan yksi kunniataulukon nimistä maallisen vaelluksensa.Mika Pellisen omistama ja valmentama Lovetown voitti Pilvenmäki Specialin neljä vuotta sitten. Uransa viimeiseksi jääneessä kilpailussaan 12. elokuuta Lovetown oli Vermossa toinen huipputuloksella 11,9.
Ennätyksekseen ruuna ravasi lukemat 11,2. Voittoja lohkesi 14 kappaletta.
”Olin viikko sitten sunnuntaina viimeistelemässä ruunaa Tornion Laivakankaalla Oulun 24. elokuuta starttia varten. Takasuoralla, ihan hiljaisessa vauhdissa, tunsin, miten Lovetownin vasen takajalka nitkahti. Saman jalan kanssa on ollut aiemminkin paljon ongelmia”, huokaisee murheellinen Mika Pellinen.
Pellinen jatkaa, että jalka turposi välittömästi, ja vuohinen painui maahan.
”Tukiside ja hankkarin haarake menivät. Kipulääkkeiden voimin Lovetown sinnitteli aikansa. Ruuna käveli periaatteessa vuohisellaan.”
Lopettaminen oli Pelliselle kova päätös.
”Todella kova päätös. Hevonenkin tiesi sen, että nyt on lähdön aika, kun kävimme sitä veljeni Markon kanssa vielä tervehtimässä ja halaamassa ennen lopettamista.”
”Lovetown haudattiin Kaakamoon Haapakosken Jarin tiluksille. Ruuna oli aikoinaan siellä laitumella. Nyt se saa viettää laidunkaverinsa kanssa ikuisuuden yhdessä.”
”Muuta vaihtoehtoa kuin lopettaminen ei ollut. Kaavailimme aiemmin Lovetownista sen raviuran jälkeen emännälle ratsua, mutta se ei olisi tullut enää kyseeseen. Eikä ruunaa olisi voinut pitää pullahevosena, se oli niin kovapäinen ja menohaluinen. Kun aikoinaan ostin Lovetownin, lupasin sen myyjälle, että ruuna lähtee minulta monttuun, eteenpäin en sitä ikinä kauppaa”, Pellinen kertoo.
Mikä jäi päällimmäisenä mieleen vuosistasi Lovetownin kanssa?
”Parku tulee taas. Kyllä se oli se veljeni ajama Tornion voitto, vaikka ykkönen ei ollutkaan kuin 800 euron arvoinen. Tunnetasolla se nousi silti Pilvenmäki Specialinkin yläpuolelle.”
”Lovetown antoi koko meidän suvulle ja entiselle valmentajalleen Heidi Handroosille niin paljon. Ruuna oli monelle ihmiselle tärkeä hevonen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


