Pikkuveljen vuoro valloittaa huutokauppa-areena
Ypäjällä kävi paikalla olevien arvion mukaan kauppa koronavuoteen nähden hyvin.
Korkeimman huudon keräsi Ignacio, jonka ovat kasvattaneet Jokikunnan tila ja Pauli Mattila. Kuva: Suomen Hippos / Juho HämäläinenVarsahuutokauppa noudatti monella tapaa viime vuoden kaavaa, vaikka koronarajoitusten vuoksi Ypäjälle kokoontuikin normaalia selvästi vähemmän ostajia.
Samaa oli ennen kaikkea osoite, josta tuli vuoden kallein varsa. Vihtiläinen Jokikunnan tila ja Pauli Mattila Raumalta ovat kasvattaneet Ignacion, jonka hinta nousi 36 000 euroon (veroineen ja huutokauppakuluineen 45 562,80 euroa).
Viime vuoden arvokkain varsa Impulso, joka nähtiin torstaina koelähdössä, on sen puoliveli. Aivan veljensä hintaan ei Ignacio yltänyt vaan nyt jäätiin verottomassa hinnassa 5 500 euroa alemmas.
Ignacion emä on Locksweeper ja isä Nuncio. Isäoriin omistaa ruotsalaisvalmentaja Stefan Melander, joka seurasi huutokauppaa tarkasti etänä. Ignacio edustaa isänsä ensimmäistä ikäluokkaa ja Melander oli oriin hintaan erittäin tyytyväinen. "Verkligen fint" eli "Erittäin hienoa", kuului Melanderin viesti Martti Ala-Seppälälle, joka piti Melanderia ajan tasalla huutojen noususta.
Ignacion ostaja ei halunnut nimeään julkisuuteen. Varsa jäi kuitenkin kotimaahan.
Koronavuoden epävarmuuksiin nähden kauppa sujui paikalla olleiden ammattilaisten ja kasvattajien mukaan paremmin kuin uskallettiin odottaa. Kasvattajien näkökulmasta hinnat jäivät kuitenkin kuluihin nähden alhaisiksi, mikä on ollut suomalaisen hevoskaupan tilanne jo pitkään.
Ravinetti palaa huutokaupan tuloksiin tarkemmin lauantaina, kun myyntitilasto ja sisäänostojen kokonaistilanne on selvä.
Vuotiaita lämminverisiä oli myynnissä 89 ja suomenhevosia kolme.
Huutokaupan tulokset löytyvät jo nyt hevosittain Starinitan sivulta.
Katso juttu Ypäjän huutokaupan ennakkoasetelmista. Sen videolla Ignacion huutokauppaan valmistellut Sanna Kiiski kertoo oriista.
Lue viime vuoden huutokaupan juttu: Uusi huutokauppojen ennätyshinta 41 500 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

