Uutiset

M.T. Lara Croft siirtyi Reijo Ranteelle – kankaanpääläisen oriasemalla on ollut kiireinen kesä

Tamman seuraava startti nähdään lokakuun alussa Porissa.
Terhi Piispa-Helisten
M.T. Lara Croft aloitti uransa kuvan Pekka Korven tallista. Tamman ennätys on lukemissa 12,0aly.

Urallaan 61 905 euron voittosumman keränneen M.T. Lara Croftin raviura jatkuu Kankaanpäässä toimivan Reijo Ranteen käsissä. Ranne kertoo ostaneensa lämminverisen ravurin noin viikko sitten. Edellinen valmentaja ja omistaja oli Terno Grönstrand.

“Ajattelin sillä vielä ajaa kilpaa, ja myöhemmin se siirtyy sitten siitostammaksi.”

Valmennussuhteen alku on ollut menestyksen kannalta lupaava.

“Rauhallinen ja hyvä hevonen ajaa. Uskon, että kyllä sillä vielä pärjää.”

Ensimmäiseen yhteiseen starttiin kaksikko suuntaa lokakuun alkupuolella.

“Viides päivä on Porissa nuo Magic Monday -ravit. Niihin on varmaan tarkoitus osallistua. Mitään tavoitteita ensimmäiseen starttiin ei ole asetettu”, Ranne toteaa.

Valmennustyön lisäksi Ranne pyörittää aktiivisesti siittolatoimintaa. Tällä hetkellä Ranteella on siitosoreina neljä suomenhevosta ja kolme lämminverioria. Lisäksi hänellä on 13 kantavaa suomenhevostammaa.

Ranteen omistamiin siitosoreihin kuuluvat muun muassa takavuosien vauhtihirmut E L Mikko, Apassi ja Hullumies. Oreille kesä on ollut kiireinen.

“90 tammaa tuossa taisi olla astuttavana. Alkukeväästä oli tallilla koronatilanteen takia vielä hiljaisempaa, mutta siitä se sitten lähti vilkastumaan.”

Lisäksi tallin tammoille on syntynyt yhdeksän varsaa.

“Niistä yksi on vielä myymättä, eli hyvin ovat kaupaksi menneet.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Otto Salojensaari hankki Ilkka-ajon finaalissa juoksevan ikäluokkahevosen

Ammattilaisen ohje: Ostaessasi katso hevosta, älä tulosriviä

Ilmajoen ihmeori Apassi tykitti lämminverivauhtia ja potki parin metrin korkeuteen

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video