Uutiset

Ecurie D. lähtee eleettömällä eleganssilla Pariisiin

Ecurie D. otti UET Grand Prixin karsintavoiton Solvallassa sunnuntaina todella eleettömään tyyliin - kuten odotettiinkin. UUTISTA PÄIVITETTY 27.9.2020 KLO 18:13.
Terhi Piispa-Helisten
Ecurie D. on loistanut Vermossakin, kuvan kolmevuotiaiden EM-kisaan liittyen. Björn Goop ohjasti Vermossa ja nappasi oriin rattailla pyhänä Solvallassa yhden voiton lisää sekä paikan Pariisin 16. lokakuuta UET Grand Prixin finaalissa taistelussa 200000 euron ykköspalkinnosta.

Harvoin näkee yhtä epädramaattista ravilähtöä, kuin Ecurie D.:n voittama UET GP:n karsinta. Björn Goop pääsi suosikilla keulaan aivan pintakaasulla, ja sen jälkeen ei tapahtunut oikeastaan mitään. Frode Hamren valmennettava näytti hölköttelevän keulilla vailla huolen häivää. Robert Berghin tallin lupaus Power sai kiritilaa loppusuoralle kaarruttaessa, mutta keulahevonen liukui kuin saippuapala muiden ulottumattomille, vaikka Goop näytti lähinnä haukottelevan superoriin rattailla. Se meni täyden matkan 11,7.

UET-karsinnoissa ei ollut suomalaisväriä tällä kaudella, mutta Ecurie D.:n omistajalla göteborglaisella Marko Kreivillä on sentään suomalaiset juuret. Solvallassa paineltiin pyhänä lujaa. Stoelitenin voittaja Mellby Free, rattaillaan ja valmentajanaan niin ikään Goop, ravasi lyhyellä matkalla uuden ennätyksensä 09,7.

Toisessa UET-karsinnassa Aetos Kronos runttasi ykköseksi johtavan rinnaltakin. Oriin Derby meni pipariksi, kun se joutui kolmosnumerolla pakittamaan parijonon viimeiseksi asti, mutta nyt Jerry Riordanin valmennettavan menestyskulkuun ei ollut esteitä. Derbyssä Aetos kiri vieläkin mahtavasti kolmanneksi. Tänään Solvallassa Magnus Djuse Aetoksen rattailla joutui taas alussa pakittamaan ykkösradalta, mutta paikka parijonosta löytyi nyt helposti. Valjakko eteni ensimmäisellä kierroksella johtavan rinnalle, mistä hallitsi.

Finaali ajetaan Vincennesissä Pariisissa perjantaina 16. lokakuuta yhdessä viisi- ja kolmevuotiaiden EM-kisojen kanssa. UET GP:n voittaja kuittaa 200000 euron ykköspalkinnon.

Solvallassa ajettiin pyhänä kovatasoinen avoin täysi ryhmä, joka oli Daniel Redénin tallin juhlaa. Double Exposure joutui Vermon tapaan päästämään vastustajan ohitseen juuri ennen maalilinjaa. Tällä kertaa kyse oli Per Lennartssonin lainaohjastamasta Missle Hillistä. Ori paineli 2140 metriä 10,8 ja tienasi työstä taustavoimilleen 750000 kruunua.

Voit katsoa Ecurie D.:n shown ja Solvallan muut 75-kohteet tästä, kun ne ilmestyvät sivulle yleensä kymmenisen minuuttia maaliintulon jälkeen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Viikonlopun ravit: St Leger sekä Mascate Match Solvallassa

Power otti shokkivoiton Pariisista - Ecurie D. laukkasi maaliin

Solvallan perjantain lounasraveihin pääsee pitkästä aikaa yleisöä

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video