Uutiset

Camri tähtää talveen – Seinäjoen tapahtumat jäivät kismittämään Konnua

Seinäjoen kuninkuuskisan tapahtumat kaivelevat Jorma Konnua. Camrille kuuluu tällä hetkellä hyvää, ja kilpailuoikeuden loppua kohti kulkeva ori nähtäneen talvella taas tositoimissa.
Kuva: Terhi Piispa-Helisten
14-vuotias Camri kuuluu aikamme parhaisiin suomenhevosiin ja rodun superjuoksijakerhoon. Ori on ollut uransa aikana Jorma Konnulla ja Terho Rautiaisella treenissä.

Jorma Konnu kertoo, että lähes 380 000 euroa ansainnut kaksinkertainen suurmestari ja superjuoksija Camri palasi Terho Rautiaiselta kotiin viikko sitten.

 

”Terho oli ilmoittamassa hevosta Lappeenrantaan viime lauantaiksi, mutta sitten treenissä tuli murheita. Terho ajoi hiittisuoralla pieneen alamäkeen, ja Camri onnahti. Takaisin päin tultaessa ori oli taas kuulemma pörhäkkä. En nyt tarkkaan tiedä, mistä siinä oli kyse”, Jorma Konnu ihmettelee.

 

Konnu jatkaa, että Camria vaivannut vanha takajalan hankosidevamma on ollut viime aikoina hallinnassa.

 

”Siinä jalassa ei ole ollut mitään hätää, vähän paksumpi se toki on.”

 

Konnu sanoo, että Antero Tupamäen laatiman tuoreimman potilaskertomuksen mukaan Camrilla voidaan ajaa talvella kilpaa.

 

”Siihen tähdätään. Meillä on täällä matala järvi hiekkapohjalla, missä Camria kahluutellaan.”

 

”Jukra, että ori on pirteällä päällä! Kun sen sisko Tutun Tiltu menee piiloon, Camri pyörii tarhassaan ympyrää ja huutaa tammalle.”

 

Seinäjoen kuninkuuskisan tapahtumat jäivät kismittämään Konnua. Viimeistelystartissaan Suurmestaruudessa oman ennätyksensä 19,9 latonut Camri ei selvinnyt starttiviivalle ollenkaan, kun ori vedettiin lähdöstä pois hiukan ennen avausmatkan esittelyä.

 

"Seinäjoen kilpailueläinlääkäri oli pyytänyt Terhoa ajamaan radalla Camrilla pätkän, mutta hän oli ajanut vain varikolla ja jättänyt sitten itse Camrin pois. Mun mielestä Camri nyökkää aina alleajossa hitaammassa vauhdissa. Jos radalla olisi ajettu eläinlääkärin ohi kovempaa, Camri ei varmasti olisi nyökännyt ja sillä olisi voinut aivan hyvin startata.”

 

”Pieni luupiikki sieltä oli kuvauksissa löydetty. Lisäksi Terho puhui vaivasta jossain kehänivelessä, mutta en osaa siitä sanoa mitään.”

 

”Terho sanoi ennen kuninkuuskisaa, että ori on paremmassa kunnossa kuin koskaan hänellä ollessaan. Sen vuoksikin tapahtumat jäivät kaivelemaan.”

 

Aikooko Konnu pitää 14-vuotiaan Camrin oriin loppu-uran ajan itsellään treenissä? Camrin kilpailuoikeushan loppuu ensi kauden jälkeen.

 

”Saatan hyvinkin pitää oriin täällä kotona, mutta katsotaan nyt, jatko on vielä avoin.”

 

Entä vieläkö konkarilla tähdätään kuninkuuskisaan?

 

”Kehtaakohan tuota enää yrittää? Se leikki on jäänyt kesken niin monesti.”

 

Minkälainen oli Camrin suosio tänä vuonna siitoksessa?

 

”Aika heikko, ori sai vain kuusi tammaa. Niinhän se menee, että nuoret kuninkaat vievät tammat. Toivotaan, että Camrin jälkeläisistä nousisi tähti, ja oriin suosio lähtisi sen myötä kasvuun.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Eero Laitisella juhlahetki Teivossa vaikka "omalla tuskin noustaan edes korotetuille"

Atupem palasi orihommista kotiin - radoillepaluu aikaisintaan parin kuun päässä

Ravuritammojen astutuksissa enintään tyydyttävä tilanne – isoa pudotusta ei onneksi ole havaittu kaikkialla

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video