Uutiset

Outo kriteriumhuutokauppa saatiin maaliin - tuloksessa ei vikaa

Koronavuosi on muuttanut Ruotsin varsahuutokauppojen luonteen. Eilen illalla saatiin maaliin suurin, Kriteriumin yhteydessä pidettävä, huutokauppa - sekin outojen vaiheiden jälkeen.
Satu Pitkänen
Hevoshuutokaupoilla on nähty monenmoisia pitopaikkoja raviradoista alkaen. Tänä vuonna Ruotsin varsahuutokaupat ovat siirtyneet internettiin.

Huutokaupat ovat Ruotsissa muuttuneet hybrideiksi. Varsoja esitellään tietysti livenä ja niitä esitellään lisäksi virtuaalisessa huutokauppakehässä nettilähetyksessäkin, mutta huutaminen on siirtynyt kokonaan nettiin. Yksi tällainen hybridiksi muuttunut, kriteriumhuutokauppa, saatiin eilen maaliin yli viikko huutokaupan alun jälkeen. Lopputulos oli siis outo, muttei luvuiltaan huono. Myynti oli kriteriumhuutokauppojen historian kolmanneksi paras.

Myytyjen 226 yksivuotiaan keskihinta oli 109978 kruunua ja mahdollinen arvonlisävero päälle, kun se viime vuonna oli 110743. Outoutta lisäsi päätöspäivä, joka oli siirretty viisi päivää muuta huutokauppaa myöhemmin läpivietäväksi. Siellä myytiin vain huutokauppa-alustan omistavan Menhammarin siittolan ja Stefan Melanderin varsoja. Vaikutelma oli outo, kun asialle ei annettu mitään kunnon selitystä. Ehkä ongelmat olivat teknisiä tai logistisia, mutta muille kasvattajille mahtoi jäädä kummallinen tunne tapahtumien kulusta.

Outouttahan riitti syksy Sweden International Yearling Salessakin, joka oli vastaava yhden päivän hybridihuutokauppa korvaamassa Wenngarnin vuosittaista kauppaa. Nettisivu petti pahan kerran, ja myynti jatkui lopulta toista viikkoa, ennen kuin "vasara kolahti" viimeisen kerran. Täysin kivutontakaan nettiin siirtyminen ei siis ole ollut, vaikka plussana ostajien palvelut ovat kehittyneet kohinalla. Videot, kuvat ja lääkärintodistukset röntgentietoineen ovat nyt lähes 100-prosenttisesti tarjolla.

Viimeisen viidennen päivän ainoa suomalaisostaja näyttäisi olevan Petri Siilakka, joka huusi torstai-illalta varsan nimeltä Emotional 50000 kruunulla Menhammarilta. Orecchietti-isänsä 29 kaksivuotiasta eivät ole vielä kilpailleet. Varsan emä Emotional Dust (Banker Hall) oli ikäluokkahuippuja 1,3 miljoonan kruunun tienesteillään ja se on jo jättänyt From Dust To Dawnin (From Above), melkein 1,8 miljoonaa kruunua.

Huutokaupan kallein oli Stefan Hultmanin 750000 kruunulla huutama Nuncion ensimmäistä ikäluokkaa oleva ori Perkins.

Pääset tästä Sulkysportin uutiseen, jossa vertailtu mm. kaikkien eri isäoriiden keskihinnat sekä uusien ja vanhojen oriiden tulokset.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Nurmoksen 3000 tuli ja meni: "Tärkeää on arki ja hyvä fiilis"

Jättipalkinnon Lotteria: Cokstile jäi pois pikkuvaivan takia - Chief Orlando parantaa

Siitosori kuoli - jälkeläiset tekivät kunniaa voitoillaan

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video