Uutiset

Tuore Toto75-voittaja vaihtoi tallia

Superlauantaina Vermossa hurmannut Selah on siirtynyt Kimmo Taipaleen treeniin.
Ville Toivonen
Korpilahdella talliaan isännöivän Kimmo Taipaleen lämminverikaarti on saanut merkittävän vahvistuksen.

Viimelauantainen Toto75-ykkönen Selah on siirtynyt Janita Antti-Roikolta Kimmo Taipaleen treeniin.

 

Selah sai juonen päästä kiinni Antti-Roikon avulla, sillä kaksikon seitsemän yhteistä kisaa toivat peräti kuusi voittoa ja yhden kakkossijan. Yhteistyö alkoi elokuussa.

 

Viisivuotias, noin 35 000 euroa urallaan ansainnut Selah oli vaihtanut omistajaa jo ennen viimeisintä voittoaan.

 

”Joo, Petri Lahti-Luopa osti tammasta ison osuuden. Loppuosan ympärille kasataan sitten luultavasti kimppaa”, valaisee tamman uusi treenari Kimmo Taipale.

 

Taipale jatkaa, että kun Selah on huippuiskussa, niin tamma ilmoitettiin heti tulevan lauantain Toto75-kierrokselle.

 

”Porin maililla painetaan kilpaa.”

 

Luultavaa on, että Selahilla katsellaan jatkossa sarjoja myös Ruotsin puolelta, kuten myös tallin lämminveritähdelle Valiant Dreamille.

 

”Valiant Dream oli huippuhyvä lauantaina Suomen mestaruudessa. Ruuna osoitti kuuluvansa sille tasolle. Reissu meni täysin pieleen, paremmalla tuurilla Valiant Dream olisi voinut olla kolmas tai neljäs.”

 

Aikooko Taipale sitten suunnitella talveksi Ruotsiin oikein omaa tukikohtaa?

 

”Täytyy nyt katsella. Me on tehty vasta pari kilpailureissua Ruotsiin, eikä asiaa ole ehditty vielä miettiä. Kyllä se kyseeseen voisi tulla. Selahin ja Valiant Dreamin ohella myös ainakin True Devotionilla on tarkoitus starttailla Ruotsissa”, Taipale kertoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutisviikko minuutissa: kovia tallinvaihtouutisia ja "Stevien" uran loppusonaatti

Tuurin Toivo siirtyi Kimmo Taipaleen talliin

Jostois siirtyi Kimmo Taipaleelle

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video