Toto75-karonkka: Credit To Love jätti muut naureskellen taakseen
Teivon 65-kierroksella juhlivat lähestulkoon vain suosikit.
Credit To Love oli 75-karonkan kärkinimi. Arkistokuvassa rattailla on Hannu Torvinen, mutta Teivossa voiton ajoi Jukka Torvinen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten1. Credit To Love
Jukka Torvisella oli varaa katsella alkumatka kaikessa rauhassa, kun muut hakivat juoksupaikkojaan. Kierroksen kohdalla hän kierrätti ruunan toiselle radalle tuulta halkomaan ja 500 metriä jäljellä valjakko lähti jo muilta karkuun.
Credit To Love voitti suorastaan naureskellen täyden matkan ryhmän kilometriajalla 1.15,4. Paljon tämän hallitummin ei ravilähtöä voi voittaa. Voittajaa valmentaa Anne Kangas. Sen omistavat Kirsi Maria Ristolainen ja Raino Riikonen. Kasvattajat ovat Esa Ristolainen ja Raino Riikonen.
2. Morison
Tuttu juoksupaikka johtavan rinnalla ei haitannut taaskaan tahtia. Tapio Perttusen suitsima Morison puristi jo maalisuoran puolivälissä ohi johtaneen Koverin. Takaa kirinyt Kartier pysyi sekin kurissa niukasti, mutta varmasti 22-vauhtisella viimeisellä puolikkaalla.
Morisonia valmentaa Siru Juutinen, joka on myös kasvattanut ruunan ja omistaa sen yhdessä Harri Männistön kanssa. Voittoaika 2100 metrin ryhmässä oli 1.25,6.
3. Vietävän Patukka
Seppo Sarkolan muistoajossa Antti Teivainen noudatti Vietävän Patukan rattailla itselleen niin tuttua taktiikkaa: keulaan ja kukat. Vietävän Patukka veti kiihtyvää tahtia maaliin asti, vaikka suosikki Arkenttiina yritti rinnalta ohi ja kakkossuosikki Ciiran Tähti pääsi kiriin toisesta parista ulkoa. Maalisuoralla voittajan etujalassa taisi pyöriä vielä auennut polvisuojakin.
Kilometriajan 1.27,9 täydessä voltissa juosseen Vietävän Patukan omistaa KaHeMa Palveut. Tammaa valmentaa Hemmi Florin ja sen on kasvattanut Jarmo Kivelä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


