Uutiset

Jalkavamman uusiutuminen päätti Little Bossin taipaleen - Pakkasen uudella Elrondilla monté tähtäimessä

Tuomas Pakkasen tallista Siilinjärveltä on hyviä ja huonoja uutisia. Little Bossin paikat eivät kestäneet, Elrondilla koitetaan montéa ja She Is Cecilia voi yllättää Ruotsin lauantain 75:ssä.
Antti Savolainen
Tuomas Pakkanen suuntaa eteenpäin, vaikka vastoinkäymisiäkin tulee, kuten elämässä ja hevostouhuissa aina.

Little Bossin (The Bosses Lindy) hankosidevamma uusiutui, ja ruuna päädyttiin lopettamaan. Seitsemänvuotiaaksi kääntynyt Little Boss meni ennätyksekseen 12,8 ja voitti peräti yhdeksän 25 startistaan.

"Todella harmi homma, kun kykyjä olisi ollut vaikka mihin", Pakkanen huokaa.

"Iso hevonen, jonka vammahistoria oli sellainen, että tämä oli varmasti oikea ratkaisu. Ei tästä auta kuin mennä eteenpäin."

Uutena talliin saapui viime viikolla samanikäinen ruuna Elrond (Kadabra) 12,6, jolla on ensin treenikausi edessä.

"Koitetaan kahluutella hangessa, jos se vaikka tekisi isolle hevoselle hyvää. Se tulee taitavilta hevosihmisiltä, ja jalat kyllä pysyy maassa, ei luulotella liikoja. Ajatellaan, että sen liikkeet voisivat toimia paremmin montéssa, ja tyttäreni Elina Pakkanen voisi siinä tapauksessa saada siitä starttihevosen. Nuorissa on toivo. Ja niin se on meidän tallissa myös hevospuolella. Nuorista hevosista voi tulla vielä vaikka mitä, mutta se selviää sitten aikanaan."

Tallin She Is Cecilia (T75-4) puolestaan starttaa lauantain Solvallan 75-raveissa Diamantstoetin finaalissa 220000 kruunun ykkösestä.

"She Is Cecilia (Amour Ami) on tällä hetkellä Hannu Korvella Sisulla ja jää varmaan sinne sen jälkeenkin, kun Hannu palaa kotimaahan. Tammalla olisi Suomessa avoimet tammalähdöt edessä, mutta Ruotsin puolella löytyy sopivia sarjoja. Se on hyvässä vireessä, mutta vaatisi menestyäkseen näissä aika nappireissun. Sellaisen tuosta voi takamatkan ykkösradalta saadakin, mutta ilman muuta menestykseen vaaditaan tuuria." 

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Päivän ravit: Solvallassa suomalaisvauhtia

Elrond siirtyi Melkolta Packalenille

Little Boss virustaudissa

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video