Uutiset

"Ei ihan jokaisessa työssä saa nähdä ja kokea näin paljoa" – Marja "Mamu" Ahonen ei vielä tiedä mitä tekee isona

Raviurheilu on antanut unohtumattomia elämyksiä.
Marja Ahosen albumi/Ragni Wannag
Kuvassa Marja "Mamu" Ahonen yhdessä entisen hoitohevosensa Leader Brodden kanssa.

Urapolku hevosalan ammattilaiseksi ei ole yksiselitteinen. Osa lähtee koulun penkiltä hevosalan töihin, kun taas osa valitsee hevosalan tehtyään aivan muun alan töitä alun perin.

Vihdistä lähtöisin oleva Marja ”Mamu” Ahonen päätyi täysipäiväiseksi hevosalan ammattilaiseksi jälkimmäistä polkua pitkin.

"Ei minua kukaan Marjaksi kutsu, Mamu on ollut kutsumanimeni iät ja ajat”, selvittää Mamu naurahtaen haastattelun aluksi kutsumanimeänsä.

"Lukion jälkeen aloin työskennellä postissa, ja olin siellä töissä yhteenlaskettuna melkein kymmenisen vuotta. Työ oli iltapainotteista, joten ehdin opiskella sekä tehdä hevoshommia päivisin”, aloittaa Mamu kertomaan työhistoriaansa.

Postissa työskentelyn aikana Mamu luki itsensä markkinointimerkonomiksi, ja kävi paljon Lars-Erik Stenbergin tallilla työskennellenkin jonkin vuoden pääsääntöisesti Stenbergilla. Vuosien saatossa Mamu on ehtinyt kouluttautua urheiluhierojaksi. 2000-luvun alkupuolella hän aloitti fysioterapeutin opinnot ja ehti opiskella vuoden verran ennen kuin hevoset alkoivat vetää puoleensa yhä enenevissä määrin.

"En kuitenkaan kokenut opiskelemaani alaa omakseni, ja halusin pohtia jonkin aikaa mitä sitä tekisi isona. Siihen saumaan työskentely hevosten parissa kokopäiväisesti Pekka Korven palveluksessa sopi oikein hyvin”, muistelee Marja parinkymmenen vuoden takaisia aikoja

Hevosharrastuksen pariin Mamu oli päätynyt siihen aikaan perinteistä kautta. Mamu ja joitakin vuosia nuorempi sisarensa Sirpa, joka paremmin tunnetaan Sipenä alkoivat käydä lapsina naapurissa hoitamassa ravihevosia. Kohta sisarusten harrastus ja urapolkukin pitkäksi aikaa oli sinetöity.

"Vanhempani eivät alun perin olleet hevosista kiinnostuneita, mutta meidän kauttamme vanhemmistakin tuli hevosihmisiä, ja isäni Jukka Ahonen on esimerkiksi kasvattanut. Dream Beliverin joka menestyi tosi hienosti Pekka Korven valmennuksessa eri ikäluokkakilpailuissa,” kertoo Mamu hevosinnostuksen tartuttua koko perheeseen.

Nyt jo eläkeikään ehtinyt Jukka Ahonen oli Suomen Hippos Ry:n monivuotinen talousjohtaja sekä Suomen Hevosurheilulehti Oy:n toimitusjohtaja. Ahosen perhe siis on nähnyt raviurheilua hyvin monelta eri kantilta.

Mamu ehti olla Pekka Korvella töissä kolmisen vuotta. Viimeisenä vuotena passina oli viisivuotias Magical Queen joka voitti sinä vuonna 11 kertaa ja ansaitsi yli 135 000 euroa palkintorahoja.

"Ei sitä silloin tajunnut kuinka hyvä hevonen Magical Queen oli. Vasta lukiessani juttua sen varsasta Magical Princessistä tajusin kuinka hyvä hevonen jo emätamma oli ollut”, muistelee Mamu lämmöllä Maqical Queeniä.

Mamun työskennellä Korven tallilla houkuttelivat Sipe-sisar ja tämän silloinen elämänkumppani Ville Karhulahti Mamua töihin Ruotsiin.

"Lopulta lähdin tänne töihin, ensimmäiset pari vuotta olin Rainer Björkrothilla, sen jälkeen meni Stig H Johanssonilla vajaat kolme vuotta,” kertaa Mamu ensimmäisten Ruotsin vuosiensa työhistoriaa.

Seuraavana työpaikkana Marjalla olikin nuori nouseva valmentaja Mattias Djuse, joka Marjan aloittaessa työskentelyn piti hevosiaan Sisyfoksella Söderbyssä sekä naapuritilalla.

"Viihdyin Stig H:lla oikein hyvin. Asuin kuitenkin siihen aikaan Sisulla, joten Mattiaksen kysyessä minua töihin oli helppo vastata myöntävästi. Eipähän tarvinnut enää aamuisin ja iltaisin istua ruuhkissa Stora Albyn ja Sisun välillä,” kertaa Mamu syitä senkertaiselle työpaikan vaihdolleen.

Mattias Djuse on tehnyt huiman nousun Ruotsin valmentajatilastoissa. Reilun kolmekymppisen valmentajan tähän mennessä paras vuosi oli vuosi 2019 jolloin tallin hevoset juoksivat yli 14 miljoonaa kruunua palkintorahoja kaviourilta. Muutama vuosi takaperin Djuse hankki omistukseensa Hårbyn tilan Tukholman lähistöltä.

"Nostan hattua Mattiakselle, että nuori valmentaja uskaltaa satsata omaan paikkaan. Vuokriin vieraissa paikoissa meni pitkä penni, nythän hän maksaa itselleen omaa paikkaansa”, antaa Mamu tunnustusta Mattias Djuselle.

Djusella Mamu viihtyi viitisen vuotta. Hänellä oli passeinaan useampi suomalaisomisteinen hevonen, joista muun muassa Leader Brodde, Radetzky ja Djokovic menestyivät hienosti Djusella ollessaan.

Muutama kuukausi takaperin Mamu vaihtoi työpaikkaa. Tällä hetkellä asemapaikkana on Journey Stable Enköpingissä jossa Marko Korpi toimii vastuuvalmentajana. Työpaikan vaihdokseen ei sisälly sen suurempaa dramatiikkaa, vaan syy on melko realistinen.

"Mattiaksella oli todella mukava olla töissä, mutta iän alkaessa nelosella huomaa eletyn elämän jäljet. Raveissa kiertäminen on fyysisesti rankkaa puuhaa, ja passeinani oli periaatteessa vain kilpailuikäisiä hevosia sekä Djusella että aiemmissa paikoissani”, listaa Mamu syitä siirtymiselleen Journey Stablen palvelukseen.

Edesmenneen Heikki Taipaleen perhe on jatkanut Journey Stablen toimintaa, ja tallin valmentajana toimivan Marko Korven valmennuksessa on parisen kymmentä hyväsukuista hevosta. Pääpaino on nuorissa hevosissa, sillä tallissa on kahdeksan kaksivuotiaaksi kääntynyttä varsaa. Tämän lisäksi Journey Stablella on viisi viimekesällistä varsaa.

"Minähän olen tosiaan ollut tässä vasta muutaman kuukauden. Sen verran voin todeta kutenkin viime vuodesta, että hevoset menivät alkuvuodesta tosi hyvin, sen jälkeen eri sairauden aiheuttivat katkoksia valmentamiseen ja kilpailuttamiseen. Tällä hetkellä hevoset vaikuttavat olevan tervehtymään päin, ja tavoitteena on taas päästä starttailemaan”, kertoo Marja nykyisen työnantajansa kuulumisia.

Jokaisen valmentajan painajainen on luonnollisesti virustaudin leviäminen talliin. Tallin hevosten sairastaessa ei pääse kilpailemaan, joka aiheuttaa luonnollisesti harmia sekä valmentajalle että omistajille. Mamu on hevosenhoitajavuosiensa aikana kokenut useampia pakollisia kilpailutaukoja hevosten sairastuttua, ja on oppinut ottamaan asiat omalla painollaan.

"Valmentajalla on luonnollisesti suurempi vastuu hevosenomistajiakin kohtaan. Olen vuosien saatossa kuitenkin oppinut, että kaikilta sairauksilta ei voi välttyä, vaikka olisi kuinka hyvät rutiinit päivittäisessä toiminnassa. Ja tärkeintä on antaa hevosten parantua kaikessa rauhassa. Ei ole järkeä lähteä puskemaan puoliväkisin eteenpäin hevosilla, jotka eivät ole välttämättä vielä toipuneet esimerkiksi viruksesta", toteaa Mamu hyvin realistisesti.

Missä Mamu näkee itsensä muutaman vuoden kuluttua, on kysymys, johon Marjan on vaikea vastata.

"Olen sanonut jo jonkin aikaa, että teen niin kauan hevosenhoitajan töitä, kunnes tiedän mitä teen isona. Vielä en ole saanut vastausta siihen”, hymähtää Mamu.

Työ nuorten hevosten parissa Journey Stablella on tuonut sopivaa vaihtelua tiheän raveissa kiertämisen sijaan. Suurempaa poltetta palata Suomeen ei ainakaan tällä hetkellä ole. Sipe palasi Suomeen jokunen vuosi sitten, mutta kauaksi hevosista hänkään ei päässyt työskennellessään Teivon Eläinklinikalla avustajana.

"Ja käyhän Sipe välillä tekemässä tallihommia viikonloppuisin Joni-Petteri Irrillä, ei näistä hommista tahdo päästä irti”, kertoo Mamu virnistäen.

Haastattelun lopuksi Mamu haluaa nostaa esiin asian, joka kuvastaa hänen ajatusmaailmaansa oikein hyvin.

"Minulla ei koskaan ole ollut maailmantähteä passinani, mutta en teekään tätä työtä maineen ja kunnian takia. Minulle tärkeintä on hevonen, ja sen hyvinvointi. Työtunteja ei pidä laskea, välillä menee ylitöiksi mutta tärkeintä on kuitenkin hevosten hyvinvointi”, painottaa Mamu Ahonen arvomaailmaansa työtään kohtaan ja lisää lopuksi. "Olen hevosenhoitajana päässyt kisareissuille Etelä-Eurooppaa myöten, reissannut Ruotsia ympäriinsä sekä tavannut paljon uusia ihmisiä. Ei ihan jokaisessa työssä saa nähdä ja kokea näin paljoa."

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hevoshommiin maailmalle kypsemmällä iällä – "Ei näitä asioita olisi saanut kokea, jos ei olisi uskaltanut tehdä näitä ratkaisuja"

"Ei tätä fyysisesti vaativaa työtä jaksaisi tehdä pitempi aikaisesti jos ei todella välittäisi hoitohevosistaan”

Hevosenhoitaja Jonna Lahtinen on kotiutunut jenkkeihin – "Aloitetaan työt ajoissa aamulla sekä työskennellään tehokkaasti ja organisoidusti”

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video