Kari Eriksson varautumisesta Veikkauksen tuottojen pudotukseen – "Mieluummin sillä ajatuksella, että pudotus on arveltua isompi kuin pienempi"

Veikkaukseen liittyminen toi raviurheiluun hyviäkin asioita kuten maa- ja metsätalousministeriön paneutuminen asiaan, Kari Eriksson muistuttaa. Puheenjohtajan viikonloppuaamuun kuuluvat tallihommat. Kuva: Maiju Pohjanheimo

Puulan Poika (K.M. Nopsa – Virpin Tyttö – Vokker) on yksi Kari Erikssonin kolmesta osaomistamasta hevosesta. Kuva: Maiju Pohjanheimo

Vaikka hevosalan kävisi kuinka hyvin, Veikkauksen tuloutukset tulevat putoamaan jo ensi vuonna.

"Ensi vuosi on edessä pian", sanoo Kari Eriksson.

Säästöjen lisäksi se tarkoittaa entistä aktiivisempaa tarvetta etsiä ja kokeilla uusia tulonhankinnan muotoja.

Veikkauksen tuottojen pudotuksen määrä on vielä täysi arvoitus kaikille niistä tällä hetkellä nauttiville järjestöille ja toimintasektoreille. Ohjenuoraksi varautumiseen uusi Hippoksen puheenjohtaja ottaisi kuitenkin mitan: "mieluummin arveltua isompi kuin pienempi".

Eriksson toteaa, että Suomen Hippoksella ja sen jäsenillä raviradoilla ja hevosjalostusliitoilla on lähivuosina sopeuttamisen paikka. Ratkaisuja ei ole enää lykkääminen, mutta hätiköidenkään ei tule hyvää.

Valtion kanssa hän pitää järkevänä neuvotella asetelmasta, että osa hevosurheilun ja -talouden kiinteistä kuluista tulisi jatkossa valtion budjetista, osa edelleen Veikkaukselta.

"Tavoite tulee olla, että pysyttäisiin suunnilleen luvuissa, jotka olivat, kun mentiin yhteen yhtiöön."

Hevostalouden valtiontukien potti on ollut noin 40 miljoonaa euroa vuodessa. Kun Fintoto liitettiin Veikkaukseen, sen arvoksi arvioitiin 250–300 miljoonaa euroa.

Valtiolle Eriksson heittää myös suorasanaisen viestin siitä, että kansallisrodun säilyttäminen on jätetty käytännössä kokonaan yksityisten toimijoiden ja järjestöjen varaan.

"Suomenhevonen on jo itsessään kansallinen monumentti. Yhdysvalloissa mustangi on tarkkaan suojeltu kansallishevonen. Kyllä suomenhevonen on tehnyt paljon enemmän tämän maan eteen konkreettisesti töitä kuin mustangi Yhdysvaltain", hän linkoaa.

Säästöjä Eriksson hakisi periaatteessa kaikesta muusta, mutta: "raviratoja ja kilpailupäiviä ei saa vähentää. Niitä voidaan profiloida, mutta kilpailun mahdollisuudet pitää säilyttää."

Raviurheilun tuotteistamiseen ja myyntiin tarvitaan ideoita, panoksia ja tekijöitä.

"Itse olen pohtinut, miten yrityksiä saataisiin mukaan. Jonkunlainen firmaliiga siis. Kilpailevia hevosia voitaisiin liisata yrityksille, ja paketti sisältäisi erilaisia raviratojen palveluita", hän ehdottaa.

Kun isompia, valtakunnallisia tai useammilla alueilla toimivia yrityksiä saataisiin mukaan, raviurheilu saisi uusia katsojia. Sitten ehkä jopa aktiivisia kannattajia ja hevosenomistajiakin.

Vaikkei raviratojen tilanne ole liikevaihdon osalta vahva, Eriksson muistuttaa, että aivan huonostikaan eivät asiat ole menneet koronan aikana. Moni urheilulaji ja -seura on kärsinyt enemmän yleisöttömyydestä.

"Oulun Kärpät teki konkurssin (1990-luvun laman seurauksena). Juha Junnon johdolla se on kuitenkin nyt varmaan taloudeltaan vahvin liigajoukkueista. Siellä on harkittu tarkkaan, miten asiat tehdään", Eriksson kannustaa hakemaan esimerkkejä muista lajeista.

Ratojen talouteen liittyy vielä neljäntenä Veikkauksen tunnistautuminen, jota on tiukennettu pelihaittojen ehkäisemiseksi. Kun arpajaislakia nyt uudistetaan, Eriksson pitää ensiarvoisen tärkeänä, ettei radalla pelaaminen tyrehdy tiukkaan tunnistautumiseen.

"Uudet ihmiset saavat radalle tullessaan kimmokkeen, että pikkulapun voi ostaa. Se pitää olla mahdollista ilman, että radoille tarvitaan tunnistautumisen hoitamiseen kalliit, erilliset laitteet", hän sanoo.

Raviväellä on Kari Erikssonin mukaan taipumus tarkastella asioita liiankin negatiivisesti.

"Raviurheilussa usein nähdään se puoleksi tyhjä vesilasi, vaikka se lasi on samaan aikaan puoliksi täynnä", hän vertaa.

Jokainen voisi siis kuunnella omaa kommentointityyliään. Kuinka puhun lajista, lähdöistä ja suorituksista? Nimettömän loanheiton sijaan lajista voisi Erikssonin mukaan puhua niin, että se lisäksi suuren yleisön kiinnostusta eikä karkottaisi heitä.

"Jos emme itse arvosta lajiamme, on vaikea ajatella, että muutkaan sitä arvostavat."

Raviurheiluun liittyy myös monia termejä, joita lajia tuntemattoman on mahdoton ymmärtää. Kuolemasta ajaminen tai korvien avaaminen tuskin kuulostavat kovin hevosta arvostavilta, vaikka lajin sisällä niiden sisältö ymmärretäänkin.

Eriksson pitää ruotsalaisia myönteisyydessä esimerkkinä, josta kannattaa sopivalla tavalla ottaa oppia.

"Siellä valmentajilla on katse tulevaan siinäkin kohtaa, kun startti ei ole ollut onnistunut. Ruotsin kielessä hevosesta myös puhutaan, kuin se olisi ihminen (toim. huom. pronominit hon = tamma, han = ori tai ruuna). Ei tarvitse mennä liiallisuuksiin, mutta kyllä lajin arvostus alkaa meistä itsestämme."

Keskusjärjestön varallekin uudella puheenjohtajalla on ajatuksia.

"Haluaisin, että Hippos kehittyy suuntaan, jossa se on hevosalan ihmisten palveluja tuottava keskus. Tässä mielessä soisin palattavan lähemmäksi lähtökohtia, jossa Hippoksen perustajia olivat raviradat ja hevosjalostusliitot."

Kun koronasta päästään, hän toivoo luottamusväkeä ja toimihenkilöitä liikkumaan enemmän siellä, missä raviväkikin. "Eikä vain heinäkuussa vip-alueella, kun on hieno keli ja huippuhevosia."

Lausahduksesta kuuluu Kari Erikssonin oma tausta. Hänelle on tärkeää pitää mielessä se, että lähtökohdat eivät olleet vauraat eikä kotona ollut hevosiakaan.

Erikssonin isä oli ruotsinkielinen merimies Inkoosta, äiti kotoisin Haukiputaalta vaatimattomista oloista. Vanhemmat erosivat Karin ollessa lapsi.

"Olin alle kymmenen vanha, kun naapuri Ville Lindgren ajoi reellä ohi ja pääsin kavereineni kyytiin. Muista pojista se ei ollut niin erikoista, mutta siellä reen kyydissä olen edelleen.”

Hevosala siinteli jo teini-Erikssonin mielessä. Lindgrenin tallilla kului aikaa enemmän kuin koulussa, mistä äiti ei ollut mielissään.

”Hän oli tiukkana, että menen lukioon. Jouduin ottamaan sitä varten opintolainaa. Se, että meillä Suomessa kaikilla on samalla lailla mahdollisuus koulunkäyntiin, on hieno asia.”

Raviurheilu on tuonut paljon ystäviä. Pitkäaikaisin on entinen europarlamentaarikko ja Suomenmaan päätoimittaja Samuli Pohjamo. Pohjamo ja Eriksson ovat ystäviä ja yhteisiä hevosia heillä on ollut 1990-luvulta asti. Nykyisin kaksi – molemmat asuvat Erikssonin kotitallissa.

Kari Eriksson hoitaa hevosia edelleen mielellään asianajajan töiden ja luottamustöiden vastapainoksi. Valmentamisen hän on jättänyt, siihen ei aika riitä.

”Ehkä minusta on enemmän hyötyä hevosalalle näin, kuin jos olisin tallille mennyt niin, kuin silloin nuorena halusin”, hän naurahtaa.

Lue MT:n henkilöhaastattelusta muun muassa Erikssonin työstä asianajajana sekä siitä, mitä Kari Eriksson tuumii hevosalan keskustelukulttuurista:

Asiat riitelevät, eivät ihmiset, painottaa Suomen Hippoksen Kari Eriksson – "Olemme koko hevosalana liian pieni porukka tappelemaan julkisuudessa keskenämme"

• Syntynyt Haukiputaalla, joka on nykyisin osa Oulua.
• Asuu puolisonsa kanssa kolmen kilometrin päässä synnyinkodistaan, aikuiset lapset asuvat jo omillaan.
• Tilan pihapiirissä asuu tällä hetkellä kaksi hevosta Puulan Poika ja Incredible Ewa, jotka Eriksson omistaa yhdessä Samuli Pohjamon kanssa.
• Kolmas, oma kasvatti Elma Sol on valmennuksessa Ann-Marie Kaattarilla.
• Pohjolan hevosystävien puheenjohtaja vuosina 2011-2020 ja mukana Äimäraution toiminnassa jo sitä ennen.
• Suomen Hippoksen erillisen talousyhtiön puheenjohtaja koko sen toiminta-ajan: "Harmittaa, että se lopetettiin. Se olisi edelleen hyvin tarpeen."
• Hippoksen hallituksen jäsen 2015–2018, ehdolla puheenjohtajaksi myös 2016 ja 2018.