Uutiset

Antti Ojanperälle Katja Melkolta mielenkiintoinen paluumuuttaja ja lahjakas aloittelija – Jokivarren Kunkulla palaset paikoillaan

Antti Ojanperän viikko on ollut vauhdikas. Hänen valmennettavansa ovat menestyneet kautta linjan mainiosti, ja lisäksi talliin tuli viikonloppuna kaksi kovan luokan vahvistusta, vanha kunnon Exaudio Vici ja tuore tuttavuus General Manager.
Terhi Piispa-Helisten
Antti Ojanperän suojatit ovat lähteneet kevään myötä lentoon. Tallin hevosten voittoprosentti on alkukauden osalta 32.

Pihtiputaalla tapahtuu: Antti Ojanperän ja Jutta Ihalaisen talliin saapui viikonloppuna kaksi vahvaa ranskalaisravuria, Exaudio Vici ja General Manager.

 

Ensin mainittu on heille jo ennestään tuttu, sillä 7-vuotias ruuna kilpaili Pihtiputaalta käsin kauden 2019. Fincumet Oy:n voimanpesä menestyi tuolloin mahtavasti. Vuoden 12 kisaa toivat yhdeksän voittoa ja yhden kakkosen.

 

Kiito jatkui kaudella 2020 Katja Melkon väreistä. Exaudio Vici kisasi tuolloin Ruotsin radoilla 13 kertaa. Voittoja lohkesi kahdeksan ja kakkosia kaksi. Menestystä tuli V75-tasolta saakka, ja Exaudio Vici voitti muun muassa Jubileumsstayernin.

 

Pitkien matkojen spesialisti on tienannut yli 95 000 euroa. Koko uran statistiikka kirjataan lukemin: 32 17-3-0.

 

Exaudio Vici on kilpaillut viimeksi tammikuun lopulla. Taukoon on selvä syy.

 

”Ruunalla on pieni hankkarivamma toisessa takasessa, mutta ei se onneksi pahalta näyttänyt. Tutkitaan jalkaa ja katsotaan seuraavia askelmerkkejä sen jälkeen. Siihen, päästäänkö kesällä starttaamaan, en osaa ottaa vielä kantaa. Muuten hevonen tuli hyvässä kunnossa, ja on tosi kiva saada Exaudio Vici takaisin tänne”, Antti Ojanperä lausuu.

 

Ari Petriläisen omistama General Manager on ranskalaisori Kenya du Pontin ja kolminkertaisen SE-täryjyrän Joyeuse d'Orin 5-vuotias jälkeläinen. Ruuna käynnisteli kilpailemista Wilhelm Paalin luotsaamana, mutta ei läpäissyt hänen johdollaan koelähtöä.

 

Käänne parempaan tapahtui Katja Melkon treenissä, ja General Manager on avannut tällä kaudella uransa menestyksekkäästi. Ruuna otti heti kättelyssä kaksi näyttävää voittoa. Kolmas kisa toi kolmosen, ja neljäs ja samalla viimeisin startti vesittyi laukan vuoksi. Ruunan tilipussi on karttunut reilulla 6 500 eurolla.

 

”Kyseessä on hieno, iso hevonen. Mitään ihmeempää laiteltavaa ei näyttänyt olevan. Tutustutaan tässä aikamme ruunaan, ja mennään pikkuhiljaa eteenpäin”, tuumaa Ojanperä.

 

Ojanperän talli on ollut jo pidempään täynnä, mutta säännöllinen rotaatio on käynnissä. 

 

”Tilanne on hyvä, ja viime syksynä satsattiin uuteen kalustoon oikein kunnolla, eikä nyt ole sellaista päivityksen tarvetta. Hevosia saa tarjota treeniin, mietitään asioita aina tilanteen mukaan”, Ojanperä summaa.

 

Palataan vielä eiliseen Forssan Kavioliigaan, missä vanha kuningas Jokivarren Kunkku palasi sykähdyttävällä tavalla parrasvaloihin.

 

”Kunkku ravasi uskomattoman hyvin, ja oli hienoa istua kyydissä. Tykkään aidosti oriin tyylistä ja nykytilasta. Paljon on töitä paiskittu, ja vastamäkeä on riittänyt. Kyllä eilinen lämmitti mieltä ja oli palkinto sille tehdylle työlle. Kaikki palaset tuntuvat pudonneen paikoilleen, ja Kunkku nauttii kilpailemisesta”, Ojanperä sanoo.

 

Hän jatkaa, että oriilla oli sunnuntaiaamuna kaikki kunnossa. Vajaan kahden viikon kuluttua kisattava Kuopion Kavioliiga GP on Jokivarren Kunkun seuraava etappi.

 

Entä Elitkampen?

 

”Katsotaan Kuopion jälkeen, en osaa siihen vielä sanoa mitään. Kunkun kanssa on oppinut ottamaan päivän kerrallaan.”

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

MT Ravit Antti Ojanperällä: "Kyllä Kunkku tulee vielä takaisin"

Maffioso Face kruunasi Ojanperän kevätpäivän

Jokivarren Kunkulla palautumisongelmia - Ojanperän muu joukkue paikkasi

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video